Sitkeä ja uskollinen puoluesoturi vai häpeällinen loikkari?

Valtiollisiin ja kunnallisiin luottamustehtäviin sekä moniin muihinkin merkittäviin tehtäviin Suomessa valitaan etupäässä puolueisiin kuuluvia henkilöitä.

Edustuksellisessa demokratiassa äänestetään vaaleissa henkilöitä – ei puolueita päättämään asioista. Eduskunta ja hallitus – myös kunnanvaltuusto ja -hallitus – lopulta päättävät kuitenkin kansan puolesta.

Äänestäjän tahdon välittyminen poliittisen edustajansa kautta asian ”oikeaan” päättämiseen on mahdoton todeta.

Suorassa demokratiassa, esimerkiksi Sveitsissä, kansalaiset päättävät asioista suoraan kansanäänestyksellä. Hallintokoneisto on päätöksenteossa mukana, mutta viimeisen sanan sanoo kansa.

Nykyistä perustuslakiamme (1.3.2000) edeltäneissä hallitusmuodossa (1919) ja valtiopäiväjärjestyksessä (1928) puolueita ei mainittu lainkaan. Ne vain ottivat ajan myötä ”vallan” kansalaisilta.

Eduskunnassa ja kuntien luottamuselimissä on puoluekahle (puolueryhmä), joka suitsii yksilön itsenäistä toimintaa. Perustuslakimme (29 §) mukaan asia on kuitenkin näin:

”Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.”

Luetaanpa kuntalakiakin.

Kuntalain (32 §) mukaan ”luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden parasta sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla.”

Puolueiden jäsenmäärä on enää noin viisi prosenttia (300000 jäsentä) Suomen väestöstä. Puolueita tuetaan Suomessa myös puolueisiin kuulumattomien verovaroin.

Puolueet (ilmeisen hyväksyttävinä yhteisöinä) ovat ottaneet kansalaisille kuuluvan vallan.

Tämä näkyy muun muassa paheksuntana ”puolueen edustajan loikatessa toiseen puolueeseen”. Asiassa huudetaan apuun jopa oikeuskansleria!

Tässä on taidettu unohtaa itsenäinen ja ajatteleva kansalainen perusoikeuksineen.

Hannu Luotola

Saarijärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Masennuseläkkeet ovat kestämättömällä tasolla

Psyyken lääkintä on viimeinen keino

Lyhyet

LyhyetKesätapahtumat kiertoon, rallit Seinäjoelle, tangomarkkinat tänne.Ja Ailamarista kuningatarEn ole koskaan syönyt pizzaa tahi hampurilaista, en ole somessa, mutta pärjäilen. Sh, kun olen vältän näitä.

Kaupunki ei välitä melusaasteesta

Lyhyet

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.