Sota Gazassa osoitti taas pysyvän rauhan tarpeen

Eduskunnassa pidettiin turvallisuuspoliittista seminaaria 31.1.2009. Asiantuntijana oli maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen pääopettaja, everstiluutnantti Mika Kerttunen, monille tutuksi tullut Gazan sodan asiantuntija.

Kerttusen mukaan Israelin tavoite on rajojen turvallisuus ylivoimaisella sotilaallisella voimalla ja Gazassa sillä oli kolme tavoitetta: luoda asetelma, jossa Hamas joutuu lopettamaan raketti-iskut. Viime vuonna Israeliin ammuttiin 3 000 rakettia, tosin varsin epätarkasti. Tavoitteena oli myös Hamasin heikentäminen sekä tuhota aseiden salakuljetusreitit Egyptistä. Israelin mukaan 120 tunnelia tuhottiin tai vaurioitettiin.

Kerttusen mielestä Israel meni kyseenalaiselle puolelle infrastruktuurin tuhoamisessa. Tosin esimerkiksi Hamasin komentokeskuksen kerrotaan sijainneen Gazan suurimman sairaalan alla.

Käytetyt asejärjestelmät olivat sallittuja, mutta ratkaiseva kysymys on, mihin ne maalitetaan. Kerttusen mukaan suurin osa iskuista tehtiin tarkan maaliluettelon perusteella. Hamas toimi tarkoituksellisesti kouluista, ihmisten kodeista. Omat joutuivat kärsimään.

"Israel toimi vähän ammattitaidottomasti. Olisin hoitanut tilanteen paremmin", Kerttunen väitti.

Mielestäni vilpitön Lähi-idän rauha palvelisi kaikkia osapuolia. Toivon, että tuoretta Nobelin rauhanpalkinnon saajaamme, Martti Ahtisaarta pyydettäisiin räätälöimään rauhaa Lähi-itään. Tosin tiedän, että paras rauhanhieroja saadaan sinne aikanaan taivaasta.

JUKKA VETTENNIEMI Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

LyhyetKesätapahtumat kiertoon, rallit Seinäjoelle, tangomarkkinat tänne.Ja Ailamarista kuningatarEn ole koskaan syönyt pizzaa tahi hampurilaista, en ole somessa, mutta pärjäilen. Sh, kun olen vältän näitä.

Kaupunki ei välitä melusaasteesta

Masennuseläkkeet ovat kestämättömällä tasolla

Psyyken lääkintä on viimeinen keino

Lyhyet

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.