Sotaveteraanien hoito

Sotaveteraanien keski-ikä on 87 vuotta. Sotainvalidit ovat saaneet aivan oikeutetusti vuosittaista kuntoutusta. Sotaveteraanit ovat saaneet vasta nyt vuosittain kaksi viikkoa joko avo- tai laitoskuntoutusta.

Kypärämäessä sijaitsee Sotainvalidien sairaskoti. Siellä on panostettu sekä kehon hoitoon että myös henkiseen puoleen.

Ensinnäkin jokaisessa tilavassa huoneessa on televisio, radio ja puhelin. Viikoittain on yhteislaulua, rentoutusta, jumppaa ja siellä käy myös esiintyjiä. Hoidettavat ja kuntoutujat saavat maukasta oman keittiön ruokaa. Maanantaisin paistetaan yhdessä joko makkaraa tai lettuja.

Noin vuoden ajan on Jyväskylän kaupunki ostanut viisi pitkäaikaishoitopaikkaa, jota käyttävät rintamatunnuksen omaavat erittäin huonokuntoiset veteraanit ja yksi paikka on sellainen, että sitä käyttää kaksi myös rintamatunnuksen omistavaa veteraania. Paikka on ns. vuorohoitopaikka siis kaksi viikkoa kotona ja kaksi viikkoa sairaskodissa.

Nyt on tultu siihen, että Jyväskylän kaupungilla ei ole varaa näihin hoitopaikkoihin ja kaupunki on irtisanonut ne. Toinen syy on se, että toisella veteraanilla ei saa olla parempi hoitopaikka kuin toisella. Näin maalaisjärjellä varustettuna pitäisin luonnollisena, että kun sotainvalidien määrä vähenee, tilalle tulisivat huonokuntoiset sotaveteraanit.

Nyt ei auta muu, kuin toivoa, että Jyväskylän kaupungin hoitokotiin saataisiin edes kaksi televisiota/osasto ja muutenkin ottaisivat sairaskodista mallia. Eikö sivistysvaltio Suomella ole varaa veteraanien, "kunniakansalaisten", ja muiden vanhusten kunnolliseen hoitoon?

KIRSTI SIVONEN sotaveteraanin puoliso ja omaishoitaja Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

LyhyetKesätapahtumat kiertoon, rallit Seinäjoelle, tangomarkkinat tänne.Ja Ailamarista kuningatarEn ole koskaan syönyt pizzaa tahi hampurilaista, en ole somessa, mutta pärjäilen. Sh, kun olen vältän näitä.

Kaupunki ei välitä melusaasteesta

Masennuseläkkeet ovat kestämättömällä tasolla

Psyyken lääkintä on viimeinen keino

Lyhyet

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.