Sotea tehdään kokouspalkkioiden toivossa

Suomessa ovat sosiaali- ja terveydenhuolto toimineet aikaisemmin erittäin hyvin. Siksi kansalaiset ihmettelevät, miksi nyt kiireellä ajetaan sekavaa sote-uudistusta.

Sote-uudistus on nykyhallituksen ajama uuden valtavan hallintohimmelin hanke, jota tukevat keskusta, kokoomus ja siniset, jotka loikkasivat pois perussuomalaisista perustaen uuden ”loikkaripuolueen” tukemaan keskustan ja kokoomuksen sote-hanketta.

Sote-uudistuksessa on toissijaisena kansalaisten terveys- ja sosiaalihuolto ja ensisijaisena tavoitteena on taata kymmenille tuhansille ”kyläpoliitikoille” maakuntahallintoon, maakuntahallinnon valiokuntiin ja näiden työryhmiin kokouspaikat niin, että kyseiset poliitikot saavat monelta taholta tuntuvia kokouspalkkioita.

Valtavan sote-uudistuksen tuloksena muodostuu Suomeen erittäin suuri ja kallis ”hallintohimmeli”, jonka kymmenientuhansien kokouksien kokouspalkkiot muodostavat valtavan kuluerän, joka tulee rasittamaan meitä veronmaksajia. Mielenkiintoista asiassa on se, että palkkamenojen summasta vaietaan ja kokouspalkkioiden valtavasta summasta vaietaan visusti.

On yllättävää, jos eduskunta menee hallituksen painostamana hyväksymään täysin keskeneräisen hankkeen. Hyväksyy sote-uudistuksen olemattomilla faktatiedoilla. Tietenkin taustalla siintää kansanedustajien rahallinen ahneus, koska suunnittelevat itse pääsevänsä nauttimaan maakuntahallinnon, valiokuntien ja työryhmien hyvistä kokouspalkkioista.

On hyvä havaita kansanedustajien kokouspalkkioahneus, kun VR aiotaan myöskin pilkkoa kolmeen valtionyhtiöön, joihin tulee omat hallitukset, valiokunnat ja työryhmät. Niihin nimetään kansanedustajat ja muutama uskollinen rivipoliitikko. Kokouspalkkiot tulevat muodostamaan varsinaisia palkkakuluja suuremman menoerän.

Mitä edellä mainitusta voidaan havaita? Ainakin sen, että kansanedustajat eivät ajattele maan etua, niin kuin he usein vappupuheissaan kertovat, vaan ajavat vain omia itsekkäitä etujaan.

Rauno Pallonen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Tourujoen luontopolku ei ole mikään jätepiste

Lyhyet

Ydinvoima turvallista

Veronmaksajana saa ihmetellä Uuraisten valokuitupäätöksiä

Äänestäjien tahdosta viis

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.