Stadionin parkkipaikat

Erkki Huovinen kirjoitti (20.10.), että uusi jalkapallostadion olisi mahdollista sijoittaa Vaajakoskelle nykyistä kenttää ehostamalla. Tässä kirjoituksessa vain jäi yksi olennainen seikka huomioimatta ja se on parkkitilojen puute.

Kun valitettavasti me suomalaiset olemme mukavuudenhaluisia, niin esimerkiksi lähtiessämme jotain urheilutapahtumaa katsomaan, me hyppäämme yksin tai joskus jopa kaksin henkilöautoon ja ajamme tapahtumapaikalle. Siis todellakin ajamme vaikka sisään tapahtumapaikalle, jos vain mahdollista. Tai ainakin mahdollisimman lähelle ovea/porttia. Tämä on huomattu niin Harjulla kuin Hippoksellakin.

Tähän seikkaan pohjautuen, jos jalkapallostadion tehtäisiin Vaajakosken keskuskentän yhteyteen, olisi Vaajakosken keskusta varsinaista villiä länttä ihmisten rynnätessä Veikkausliigaa Vaajakoskelle seuraamaan. Ja siitä varmaankin kaikki Vaajakoskelaiset olisivat riemuissaan.

Lisäkatsomoiden rakentaminen on aika vaikeaa, koska kenttäalue rajoittuu kuitenkin Vaajakosken yläaste/lukioon, ja sekin kompleksi, kunhan sitä vain päästään joskus rakentamaan, tarvitsee oman tilansa. Päädyissä taasen ei ole kovinkaan paljoa tilaa.

Itse pidän Hipposta sinänsä luonnollisena paikkana Veikkausliigalle kelpaavalle jalkapallokentälle. Onhan se kuitenkin Jyväskylän liikunnan keskus jo nykyäänkin kaikkine suorituspaikkoineen. Tietenkin ongelmaa lähialueen asukkaille tuottaa samat pysäköinnin aiheuttamat haitat kuin mitä Vaajakoskelle on tarjolla.

Hankkeen rahoitus voisi toimia samalla mallilla kuin nykyinen Synergia-areena, eli pääasiallinen/-set käyttäjä/-t osallistuisi hankkeen kustannuksiin yhteistyökumppaneidensa kautta.

Suurempi ongelma uudessa kunnassa tulee olemaan kuitenkin lasten ja nuorten liikuntapaikat. Jo nykyisen kaupungin alueella on pulaa harjoitusvuoroista ja uuden kaupungin aloittaessa tilanne leviää käsittämään suurempaa aluetta. Esimerkiksi Palokassa ensi keväällä on jalkapalloilijoilla vähän kenttiä käytössä kouluremonttien parakkeineen niellessä koulujen hiekkakenttiä ja uuden tekonurmen rakentaminen syö Palokan urheilukeskuksen hiekkakenttää. Vaajakoskella on uhkakuvana Vaajalinnan kentän jääminen yläasteen viipalekoulun alle jossain vaiheessa. Näin yhtäkkiä molempien maalaiskunnan tai siis tulevan uuden Jyväkylän Palokan ja Vaajakosken kaupunginosien seurojen käyttöön jäisi pääasiallisesti vain Jyskän tekonurmi ainakin joksikin aikaa.

Jotta jatkossakin keskisuomalainen jalkapallo menestyisi on nämä ruohonjuuritason asiat laitettava kuntoon ja lisäksi lisättävä jo nyt hyvin muutamien seurojen aloittamaa seurojen välistä yhteistyötä kattamaan useampaa seuraa. Näillä eväillä tuolle jalkapallostadionille löytyy sitten käyttäjiä myös tulevaisuudessa, sijoittuu se sitten mihin tahansa uuden Jyväskylän alueella.

ARI KUUSISTO seura-aktiivi kunnallisvaaliehdokas (sd., sit.) Jyväskylän maalaiskunta, Jyskä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Äänestäjien tahdosta viis

Tourujoen luontopolku ei ole mikään jätepiste

Lyhyet

Ydinvoima turvallista

Veronmaksajana saa ihmetellä Uuraisten valokuitupäätöksiä

Lyhyet

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.