Sukupolveni isät olivat suomalaisia nuoria sotilaita

Kiitos Pauliina Salminen artikkelistasi (Ksml 13.1)) ”Saako vieläkään murtua?”

En tosin ole vielä lukenut Ville Kivimäen Tieto-Finlandialla palkittua kirjaa;, koska se käsittelee niitä aikoja, jotka läheisesti liittyvät omaan henkilöhistoriaani ja haluan paneutua siihen tarkemmin.

Toisekseen teos on aika paljolti identtinen samannimisen väitöskirjan kanssa. Kirjailija kertoi itse näin haastattelussa. Tiedän jo etukäteen, että senkaltaisen tekstin lukeminen vaatii ainakin minulta aikaa.

Jäljempäni olevat kommenttini perustuvat siis lähinnä Kivimäen haastatteluihin, kirja-arvosteluihin ja ylimalkaiseen selailuun.

Takautuva muistelu on ainakin itselleni ja olen huomannut että myös monille muille sodissa taistelleiden lapsille tärkeää. Tämä koskee myös meitä, joiden isät palasivat sodasta enempi tai vähempi ehjinä.

Sodan jälkeen tapahtui paljon vaikeita asioita, joita lapsenmielemme eivät kyenneet tajuamaan. Tästä syys­-tä asioiden käsittely vie aikaa.

Isämme saattoivat kuulua siihen ryhmään, joka ei kerta kaikkiaan pystynyt rankoista asioista kertomaan tai – kuten oma isäni – kuoli niin nuorena, ettei ollut vielä kypsäkään kertomaan. Ne harvat jutut ovat sitten jääneetkin peilikirkkaina tajuntaan. Raakuudesta huolimatta, ne joskus vieläkin herättävät hymyilyä.

Uskon esimerkiksi, että isäni käsitys naisista saattoi kohentua taistelujen tuoksinassa: ”Venäläiset naiset, ne vasta olivat rohkeita. Taistelivat kuin villikissat. Miehistä ei ollut oikein mihinkään.”

Tarinoita sodasta on kerrottu paljon ja paljon julkaistukin. Se on tärkeää. Huomattava osa tästä perimätiedosta on tullut julkisuuteen vasta 1990-luvulta alkaen. Toki sotilaita ”pinnan alla” arvostettiin koko ajan, mutta kovin paljon ei ääneen puhuttu. Oli vaaran vuodet ja suomettumisen ajat ja muut. Tänä päivänä sankarinviitta on itsestään selvyys.

Käsittääkseni sotilaiden lasten kokemuksia sodan jälkeiseltä ajalta olisi jo aika tutkia. Tarkempi tutkimus kuten esimerkiksi analysointi ja tulkinta on suurelta osin tekemättä. Se juuri olisi tärkeää tulevia sukupolvia ajatellen. Myös heidän on tärkeää tuntea omia juuriaan. Jokainen sukupolvi kirjoittaa historiansa uudelleen samoin ja sen myötä oppikirjat uudistuvat.

Löysin internetistä sellaisen tiedon, että ensi Vanhan Kirjan Talvessakin keskustellaan historian muuttuvista tulkinnoista. Mielenkiintoista on myös se, että kyseisessä tilaisuudessa tutkijoiden ikähaitari saattaa olla nelisenkymmentä vuotta.

En malta olla ottamatta kantaa Salmisen jutun viimeiseen kysymykseen, vaikka en olekaan alan asiantuntija. Eli hyväksymmekö mielen murtumista nyt paljoakaan paremmin kuin sotavuosina? Emme taida hyväksyä.

Pirkko Audejev-Ojanen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

Lyhyet

Lyhyet

Ratkaisut ovat jäsenmaiden käsissä

Kehitystyötä ei ole vara hukata

Oppimateriaalien hankintaan yhdenvertaisia ratkaisuja

Kivihiili kiellettiin jo

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.