Suojaverkkoihin voi takertua

”Jos näet nälän tulevan, kyyristy kyntämään!” Tuo ohje lienee karun maan kansanviisautta ajalta, jolloin yhteiskunnan suojaverkot olivat nykyisiä paljon puutteellisemmat. Isäni sen antoi ohjeeksi minulle joskus 40-luvulla.

En tiedä merkinneekö moinen kehotus mitään nykysuomalaiselle. Lehdistä, radiosta, televisiosta on saatu sellainen käsitys, että useimmat kansalaiset kyllä ovat näkevinään nälän, köyhtymisen ja kurjuuden olevan lähestymässä.

Apuakin on jo huudettu, mutta henkilökohtaista ”kyyristymistä kyntämään” uhkan torjumiseksi ei taida näkyä riittävässä laajuudessa.

Elämmekö sellaisessa lintukodissa, että nälkäiset kurkut ammottavat ylöspäin vain odottamassa, milloin emolintu lennähtää pesän reunalle tyhjentämään saalistaan nälkäisiin kurkkuihin?

Onkohan tapahtunut niin, että hyvinä vuosina poliittisen suosionsa lisäämiseksi johtajamme ovat kilvan kutoneet yhä uusia ja vahvempia suojaverkkoja kansalaistensa turvaksi ja lisänneet siten passiivisuttamme?

Luonnollisesti on aina huomattava joukko kansalaisia, joilla ei ole kykyä ja taitoa omatoimiseen itsensä auttamiseen silloin, kun työ tai elinkeino katoaa alta taikka sairaus yllättää.

Silloin yhteiskunnan suojaverkkoja tarvitaan, mutta varmaankin on myös yksilöitä, jotka kaikin voimin yrittävät nousta pulasta kovalle kamaralle.

Miten voisimme nostattaa sellaista aktiivisuutta, että pulaan joutuneet kansalaiset omilla toimenpiteillään entistä enemmän pyrkisivät osoittamaan että ovat ansainneet ulkopuolisen tuen, taikka ovat jopa kokonaan pystyneet välttämään suojaverkkoihin takertumisen?

Oman arvon tunteen säilyttämiseksi tarvittaisiin joskus hitunen ylpeyttäkin.

Yrjö Jaatinen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.