Suomalaisetkin muuttavat ulkomaille

Viime aikona maahanmuutosta on puhuttu paljon. Kuva, jonka ainakin media yrittää piirtää on se, että suomalaiset vastustavat maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia. Muuttoliike on kuitenkin tosiasia.

Kautta ihmishistorian ihmiset ovat aina liikkuneet. Tätä muuttoliikettä tapahtui ja tapahtuu myös täällä Suomessa. Muuttoliike on alkanut Suomessa jo noin 8500 ennen Kristusta. Vuosi satojen vaihteessa (1860-1929) noin 360 000 suomalaista lähti pois maasta Pohjois-Amerikkaan. Tilastojen mukaan vuonna 2008 yli 675 000 suomalaissyntyperäisiä henkilöä asui Ruotsissa. Nämä esimerkit näyttävät selvästi, että suomalaisetkin muuttavat maasta pois. Tämä trendi jatkuu niin, että yli 8 000 suomalaista muutti pois maasta vuonna 2009 ja ennen sitä yli 9 000 henkilöä sekä vuonna 2008 että vuonna 2007.

Tästä ei usein puhuta muukalaisvihakeskusteluissa.

Jään miettimään mistä tämä muukalaisviha on tullut? Onko sen pohjalla pelko? Jos on, mitä sitten voisi sanoa Luxembourgista, joissa vuonna 2008 väkiluvusta 43,5 prosenttia oli maahanmuuttajia? Suomessa luku oli 2, prosenttia saman vuonna. Vuonna 2010 luku oli 2,9 prosenttia. Pärjääkö Luxembourg hyvin?

Toinen asia, jota ehkä ei ole mietitty on se, että haluammeko samaa muukalaisvihaa suomalaisille, jotka muuttuvat pois maasta?

PAUL ABBEY Jyväskylä, Tikkala

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Keski-Suomi säilyy tulevaisuudessakin

Soteuudistuksen palattava juurilleen

Lyhyet

Kirjakarkki on kiva palkka

Vanhan Kirjan Talvi on nimenä vakiintunut

Jyväskylään mahtuisi uusi kirjallisuustapahtuma

Suomi ei tarvitse mitään hyökkäys- aseita

Lyhyet

Lyhyet

Kiitos Palokan terveyskeskukselle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.