Suomea riivaa hankekiima

Loistavaa työtä tehneelle Jyväskylän Protomolle ei enää löydy rahoitusta. Sen sijaan löytyy useampi kuin yksi EU-hanke, jotka ovat alkaneet tarjota vähän vastaavia juttuja aloitteleville yrityksille: paljon kehnompina ja vain hankerahoituksen keston ajan.

Jyväskylän yliopisto on liittynyt uuteen kehityshankkeeseen, jossa on tarkoitus luoda uusi opintojärjestelmä usealle yliopistolle. Yliopiston omaan järjestelmään, Korppiin sen sijaan on resursoitu viime vuosikymmen vain pakollinen minimi, eikä sen jatkokehitykseen ole ollut rahaa. Nyt sitä löytyi kuitenkin kokonaan uuden järjestelmän kehittämiseen. Onhan kyseessä hanke.

Projektiammattilaiset joutuvat tehtailemaan hankehakemuksia - ei yleisen tarpeen, vaan oman toimeentulonsa vuoksi. Lyhytkestoisten hankkeiden tulokset ovat lähes poikkeuksetta sutta ja sekundaa. Hankkeen päätyttyä kehnot tulokset haudataan hiljaisuudessa ja syyllisiä ei etsitä. Saatiinhan rahat käytettyä kuten hankkeen ehdoissa luki ja raportitkin laadittiin kuten piti.

Kaikennäköisiä hankehimmeleitä löytyy niin ely-keskuksista, korkeakouluista, maataloudesta kuin muualtakin yhteiskunnasta. Suuren osan niistä rahoittaa EU.

Jyväskylään ja varmasti koko Suomeenkin on pesiytynyt kummallinen hankekiima, jossa löytyy rahaa lyhytnäköiseen puuhasteluun. Sen sijaan jatkuva ja riittävä resursointi toimivaksi havaittuihin järjestelmiin, toimintamalleihin ja rakenteisiin on jäissä.

Tarvitsemme rahoitusta toimivien ratkaisujen pitkäjänteiseen ylläpitoon. Emme uusien tähdenlentojen kehittelyyn ja siitä loputtoman raportointipaperipitkon tuottamiseen.

Eetu Rantakangas

kansanedustajaehdokas (pir.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

LyhyetLyhyetSiivoojat ovat ne jotka mahdollistavat hoitajien ja lääkäreiden työskentelyn.Kuka huomaa

Suomen tulevaisuus nojaa osaamiseen

Hyvinvointivaltion tulevaisuus

Lyhyet 24.5.

Lyhyet 24.5.

Uutissuomalaisen debatti: Kuva turvallisuusuhkista kaipaa päivitystä, sanoo presidentti Tarja Halonen

Ei kaksi ilman kolmatta poliittista lehmäkauppaa

Tietoa vai politiikkaa koronan hoitoon

Lyhyet 23.5.

Lyhyet 23.5.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.