Suomi on tukevasti maksajan paikalla

Kansanedustajaehdokas Marita Salenius (ps.) Multialta kyseli (Ksml 6.1.) Suomen vastuita Kreikan lainoista: Kuka maksaa?

Toukokuussa 2010 Suomen eduskunta hyväksyi osaltaan EU:n ja IMF:n hankkiman 110 miljardin euron lainan Kreikalle, josta EU:n jäsenmaiden osuus oli 80 miljardia euroa ja IMF:n loput. Suomi antoi Kreikalla samassa yhteydessä riihikuivaa rahaa 1,5 miljardia euroa.

Heinäkuussa 2011 lainoittivat ERVV Oy ja IMF Kreikkaa 130 miljardia euroa, josta Suomen osuus oli 1,440 miljardia euroa. ERVV:n lainojen osalta vaadittiin jäsenmailta 65 prosentin ylitakaus.

Suomen hallitus ei ole selkeäsanaisesti kertonut, että ERVV Oy:n hankkimat Kreikkaa koskevat lainat siirtyvät välittömästi Kreikkaa luotottaneille Ranskan ja Saksan pankeille. Takaajina ovat viime kädessä EU- maiden veronmaksajat.

Jälkimmäisen, 1,440 miljardin Kreikan lainan osalta Suomi ei ole koskaan saanut Kreikan valtiolta takuita, vaikka valtiovarainministeriö on niin kertonut.

Suomi ei ole tehnyt sopimusta Kreikan valtion kanssa vaan kreikkalaisten liikepankkien kanssa. Pankeilta ei ole saatu vakuutta, vaan luottojohdannaissopimus koskien ERVV Oy:n Kreikalle myöntämää 120 miljardin euron lainaa. Lainajärjestelyistä Suomi on maksanut asianajotoimistoille vakuusjärjestelyinä 0,6 miljardia euroa.

Jos ja kun Kreikka ei selviä veloistaan, Suomi menettää myöntämänsä riihikuivat rahat (lähes 3 miljardia euroa) sekä sen lisäksi maksuun menevät Suomen myöntämät ylitakaukset noin 7,5 miljardia euroa. Tämän tiedostaen en ihmettele yhtään sitä, miksi Jyrki Katainen siirtyi muihin tehtäviin, enkä sitä miksi Kreikka halutaan pitää kiinni eurossa ja EU:n jäsenenä.

Kauko Tuupainen

kansanedustaja (ps.)

valtiovarainvaliokunnan jäsen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Taitetun indeksin oikaisu lisäisi verotuloja

Kenen käsissä Jyväskylän kaavoitus?

Lyhyet

LyhyetRaamattuun uskovat eivät ole joko lukeneet tai ymmärtäneet sitä.Esim: 1. Moos. 19: 7–8Perustotuus: ”Ihminen olet ja tulet pysymään eliöiden ja elottoman ympäristön vaikutusverkoston osana.”

Lyhyet

Venäjä, idästä ei mitään uutta

Myös yksityishenkilöiden veronkierto estettävä

Masennuksesta ja surusta

Lyhyet

Tulevaisuuden työelämä kaipaa ”sosiaalisia nörttejä”

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.