Suomi tarvitsee nyt laajan yhteiskuntasopimuksen

Kokoomusjohtoisten hallitusten vedossa Suomi on sukeltanut vuosisadan pitkäkestoisimpaan taantumaan, nyt jo lamaan. Eikä merkkejä paremmasta näy. Päinvastoin!

Vienti ja kokonaistuotanto vähenevät yhä, työttömyys ja velka kasvavat. Tilastokeskuksen mukaan yksityisen sektorin työpaikat vähenivät parissa vuodessa 71 000:lla, verorahoitteiset kuntatyöpaikat lisääntyivät 15 000:lla. Tämä kehityssuunta ei voi jatkua.

Kuukaudesta toiseen hallitus väittää, että siksi meillä on vaikeaa, kun maailmalla menee heikosti. Väärin! Euroopasta vain Kroatiassa ja koko maailmassakin vain muutamassa maassa talouden kehityssuunta ja alamäen kesto on ollut viime vuodet heikompi kuin meillä.

Hallitus ei ole kyennyt tarvittaviin rakennemuutoksiin, ei kilpailukyvyn palauttamiseen eikä työn turvaamiseen sitä tarvitseville lähes puolelle miljoonalle suomalaiselle. Suurkuntahankkeellaan hallitus ajoi seinään ja unohti palvelurakenteiden uudistamisen. Järkevinkin kuntayhteistyö on mennyt jäihin. Uutta asentoa valmistellaan nyt sote-uudistuksessakin. Senkin vaikutukset ovat kaukana ja niiden suunta epäselvä.

Työmarkkinoiden ja työurien uudistamishankkeet hallitus jätti alun alkaen kokonaan järjestöjen käsiin ja ajallisesti aivan liian myöhään, vasta seuraavalle vaalikaudelle. Virhe on valtavan suuri, kun katsoo haastetta.

Vuodesta 1989 lähtien suomalaisten tekemien työtuntien määrä on vähentynyt 554 miljoonalla työtunnilla vuodessa. Väheneminen jatkuu. Nyt osin ikärakenteen muutoksen vuoksi. Eikä neuvoteltu eläkeratkaisu muuta ratkaisevasti työpanoksen kehityksen suuntaa.

Investoinnit Suomesta virtaavat ulos. Osin syy on vuosien ajan heikentynyt hintakilpailukyky. Osasyy investointi- ja työpaikkavirtaan ulos on innovaatiovuodolla. Sillä, että hallitus on leikannut valtavasti yritysten soveltavasta tutkimus- ja kehittämisrahoituksesta.

Verovaroilla rahoitettu osaaminen valuu ulos, kun sen muuttaminen tuotteiksi ja itse tuotanto hakeutuvat suurten EU-tukien houkuttelemana Baltiaan tai keskiseen Eurooppaan.

Kun tähän lisätään vielä yritysverouudistus – joka jätti pk-sektorin nuolemaan näppejään – ja ovien avaaminen vuosiksi tuontihiilelle, ei ihme, että Suomi vajoaa.

Suomi tarvitsisi nyt laajan yhteiskuntasopimuksen. Sen tärkein tehtävä olisi osoittaa uskottava ura kasvuun ja julkisten menojen saaminen hallintaan!

Elinkeinoelämän, hallituksen, eduskunnan ja kuntakentän edustajien tulisi nyt sopia ainakin neljästä suuresta asiasta:

1.a) Miten kääntää rajussa kulmassa tapahtunut työtuntien määrän lasku nousuun, b) miten työllisyysaste saadaan 75-78 %:iin , ja c) miten työmarkkinoiden joustoa ja sen vastineeksi tarvittavaa turvaa voidaan parantaa!

2. Miten talouden kokonaistuottavuutta voidaan parantaa a) osaamisen ja innovaatioiden avulla, b) äärimaltillisilla, aikaistettuna tehtävillä tuloratkaisuilla, c) digitaaliyhteiskunnan nopealla luomisella ja d) tarpeettoman byrokratian karsimisella!

3. Miten yrittäjyyden ja investointien edellytyksiä voidaan parantaa ja kehityksen pullonkauloja poistaa: a) veroratkaisuin, b) rahoituksen markkinapuutteita korjaamalla, c) yritysbyrokratiaa karsimalla ja d) sosiaaliturvan rahoitusta määräaikaisesti laskemalla!

4. Millaisilla suuntaviivoilla voidaan vielä auki olevat suuret julkisen talouden rakenteiden uudistushankkeet viedä maaliin tavalla, joka vakiinnuttaa vuosien ajaksi julkiset menot nykyiselle tasolle?

Mikäli yhteiskuntasopimuksessa kyetään osoittamaan talouden kasvu mahdolliseksi, valtiovalta voisi sitoutua puolestaan lisäpanoksiin koulutuksen ja innovaatiorahoituksen lisäämiseksi, miljardimittaisten tuotannollisten investointien vauhdittamiseksi ja niitä tukevien julkisten infrainvestointien liikkeelle saamiseksi.

Mauri Pekkarinen

kansanedustaja (kesk.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Jyväsjärvi ja Rantaraitti ovat Jyväskylän keuhkot

Kulmuni on paras johtaja keskustalle

Lyhyet

Kohtuuden pitää riittää – työelämässäkin

Lyhyet

Tourujoen luontopolku ei ole mikään jätepiste

Lyhyet

Ydinvoima turvallista

Veronmaksajana saa ihmetellä Uuraisten valokuitupäätöksiä

Äänestäjien tahdosta viis

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.