Suurin munaus 500 vuoteen?

Tabletteja ajetaan laajasti opetuskäyttöön Keski-Suomessa ensimmäisenä maakuntana Suomessa. Näin tapahtuu jo vuoteen 2016 mennessä, paperikirjat on tarkoitus korvata tableteilla (Ksml 5.9.).

Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksen dekaanin Pekka Neittaanmäen mukaan koulumaailmassa käynnistyvä prosessi on sitten kirjapainotekniikan keksimisen jälkeen suurin muutos 500 vuoteen.

Vai pitäisikö sanoa: suurin munaus 500 vuoteen?

Neittaanmäki kertoo pitävänsä esikuvanaan Etelä-Koreaa, jossa on myös tehty päätös kirjattomista kouluista 2016 vuoteen mennessä. Hän ei ehkä tiedä, että elektroniikkajätti Samsungin kotimaassa nuoret ovat alkaneet kärsiä ”digitaalisesta dementiasta”.

Oireet koettelevat erityisesti niitä, jotka käyttävät runsaasti älypuhelimia ja pelaavat. Kognitiiviset toiminnot alkavat heiketä, sillä digitaalisen dementian ongelmana on aivojen yksipuolinen kuormitus.

Nuoret eivät enää kykene keskittymään ja unohtelevat arkipäiväisiä asioita kuten oman puhelinnumeronsa. Vastaavaa kognitiivisen tason laskua nähdään esimerkiksi aivovauriopotilailla tai psykiatrisista sairauksista kärsivillä.

”Älypuhelimet ja pelit vaikeuttavat aivojen tasapainoista kehitystä. Kun pelit ja kännykän käyttö kehittävät vain vasenta aivopuoliskoa, oikean toimintakyky vastaavasti heikkenee”, kommentoi Soulissa toimiva lääkäri Byun Gi-won.

Langattomat verkot voivat aiheuttaa myös päänsärkyä, huimausta, koordinaatiovaikeuksia, väsymystä ja katkonaista yöunta, tinnitusta ja kipua korvan alueella, oppimisvaikeuksia ja keskittymiskyvyn ongelmia sekä sydämen rytmihäiriöitä.

Korean tapaan Israelissa ollaankin valistuneita ja opetusminiteriö on uudessa kannanotossaan (2013) alkanut rajoittaa älypuhelimien ja langattoman internetin käyttöä erityisesti ala-asteikäisillä lapsilla.

Langatonta internet-yhteyttä (Wlan) saa päivässä käyttää vain tunnin ja enintään kolmena päivänä viikossa. Opettajien on lisäksi huolehdittava, että kännykät ja muut laitteet ovat suljettuina aina, kun niitä ei tarvita opetuskäytössä.

Samoilla linjoilla ollaan Kanadan suurimpiin opettajajärjestöihin kuuluvassa ETFO:ssa. Se on vuosikokouksessaan päättänyt, että oppilaiden matkapuhelimet on pidettävä suljettuina ja varastoituina koulupäivän ajan.

Kännykällä saisi soittaa vain opettajan erityisluvalla. Päätöksen perusteena on langattoman teknologian kuten Wi-fin ja kännyköiden opettajille ja oppilaille aiheuttama mahdollinen terveyshaitta.

Myös Suomen kouluihin hankittavat tabletit ja älypuhelimet sisältävät monia langattomia toimintoja kuten Wlan- ja 3G-yhteys.

Suomessa asiat etenevät kuitenkin omalla painollaan: ”Nuorisolle muutosta ei tarvitse perustella. Se ottaa tietotekniikan uudet välineet ja sovellukset käyttöönsä joka tapauksessa”, Neittaanmäki sanoo.

Mitä kustannuksiin tulee, teknologian puolustajat korostavat mielellään oppikirjojen kalleutta mutta jättävät mainitsematta, että yksi tabletti maksaa noin 150 euroa ja kestää parhaimmillaan kolme vuotta. Pelkästään Keski-Suomen peruskouluissa ja lukioissa tablettien hankintakustannus olisi viisi miljoonaa euroa.

Samanaikaisesti ihmetellään, mistä saataisiin varoja homekoulujen korjauksiin.

Absurdiksi tilanteen tekee sekin tosiasia, että mikroaaltosäteily, jolla tabletitkin toimivat, lisää eräiden tutkimusten mukaan homeitiöiden jakaantumista.

Kun viranomaistahot monissa maissa kehottavat rajoittamaan lasten uuden teknologian käyttöä, Suomessa sitä pyritään lisäämään lasten edun vastaisesti. Suurin munaus 500 vuoteen?

Erja Tamminen

Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen

Järvenpää

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Osaamista Alvan johtoon

En ole kuullut leikkausten keskittämisestä mitään uutta

Lyhyet

Lyhyet

Osuuspankin fuusio oli torjuttava

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Seniorikortin hankala uudistus

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.