Suvaitsevainen teatteri

Kesäkuun puolivälin paikkeilla me kolkanrinteeläiset pakkaudumme linja-autoon ja invataksiin ja lähdemme kesäteatteriin. Kyyditettäviä on noin neljäkymmentä: hoitokotimme asukkaita, heidän läheisiään ja hoitajiaan.

Suomen kesäsäät vaihtelevat, joten varustautuminenkin on monenkirjavaa. Villatakit, hellehatut, sateenvarjot, pyörätuolit, rollaattorit, varahousut, ruokalaput ja kahvirahat koetetaan muistaa ottaa mukaan. Ja tietysti kamera ladatuin patterein.

Tunnelma ennen lähtöä on kiihkeä. Voi olla, että lähtöhuumassa joku kompastuu omiin jalkoihinsa ennen bussin rappusia tai lounasruoka on takertua kurkkuun, mutta mukaan on ehdittävä.

Kotipihalla lasketaan vielä lähtijät ja toivotaan, ettei isompia kommelluksia tänäänkään tapahtuisi. Automatka Jyväskylään tai Äänekoskelle on jo riemastuttava muutos arkipäivän rutiineihin: kuvat kulkevat eikä pää tahdo ehtiä kääntyä joka maisemaa vilkaisemaan.

Teatteri Eurooppa Neljä on mahdollistanut Kolkanrinteen kehitysvammaisille asukkaille ikimuistettavat kesäteatteriesitykset jo noin viidentoista vuoden ajan. Olemme saaneet kutsun ennakkoesityksien yleisöksi ensin melkein naapuriimme Kolkanniemen pappilaan Saarijärvelle, sitten Äänekoskelle Martin Kievariin ja nykyisin myös Jyväskylän Laajavuoreen.

Koemme tämän erityisenä ystävällisyyden eleenä ja samalla se on arvostuksen sekä suvaitsevaisuuden osoitus kaikille kehitysvammaisille. Osallistumme toki monenlaisiin tilaisuuksiin vuoden mittaan, mutta nämä koko porukan yhteiset reissut ovat vuoden kohokohtia. Niitä odotetaan innolla ja niitä muistellaan kauan jälkeenpäin. Nämä teatteriretket jäsentävät asukkaidemme vuodenkiertoa samalla tavalla kuin joulu ja pääsiäinen.

Onpa satanut tai paistanut, niin olemme nauttineet täysillä jokaisesta esityksestä!

Valtavasti kiitoksia koko Teatteri Eurooppa Neljälle ja erityiskiitokset ja halaukset Kuntsille, idean keksijälle.

Hyvän yhteistyön jatkumista toivoen kolkanrinteeläiset!

MERJA KOSKELA PIRJO KOIVISTO ANNE BJÖRKBACKA Saarijärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

Lyhyet 15.7.

Lyhyet 15.7.

Syrjäytyminen juurihoitoon

Hyönteiskato voi iskeä ihmiskuntaan todella nopeasti

Rakkaan läheisen lähtö on aina iso muutos

Lyhyet 14.7.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.