Tämä Suomi on rikkaiden maa

Tuli taas todistetuksi kuinka Suomi on rikkaiden ja koulutettujen maa. Arvomaailmaa, hyvästä olemisesta huolimatta, ei ole tai sitä ei osata käyttää. Tai koulutuksesta ei ole opittu.

Köyhät ja vähävaraiset eivät nimittele, moiti tai kerjää. Minä olen ainoa köyhä joka kirjoittaa. Minulla on aina ollut valinnan vapaus ja vähän rahaa.

Lähtökohdistani huolimatta en nimittele ketään muita köyhiksi enkä tyhmiksi. Ihmisiä on vain monenlaisia.

Monilla ihmisillä menee hyvin mutta he eivät näe sitä ahneudeltaan.

On myös ahkeria, elämän muurahaisia. Vaikeuksista huolimatta he jaksavat yrittää. Pitämättä melua puutteistaan he ovat osanneet pelkän peruskoulun opetuksin tehdä ”valinnat” elämässään.

Maa, valtio ja monet yhdistykset valitsevat asioiden hoitajat. Se on useimmiten vapaa valinta. Tai siihen pyydetään.

Vain kansanedustajat ostavat paikkansa julkisesti. Tehdään vaikka velkaa, että päästään kansakunnan kaapin päälle.

Nyt ihmettelen, keitä olivat he, jotka halusivat Jussi Halla-aholle perussuomalaisten huonoimman hallituksen? Halusivatko he Halla-ahon epäonnistuvan? Halusivatko he olla kiittämättömiä Timo Soinia, Jussi Niinistöä, Sampo Terhoa ja ahkeraa työministeriä Jari Lindströmiä kohtaan?

Tämä nelikko on ollut ahkera ja vastuuta kantava joukko tänä vaikeana aikana. Tämäkö on kiitos hyvästä, tuetusta, turvallisesta elämästä? Nyt ilman työtä.

Koulutuksestako johtuu, että meillekin on kasvanut joukko, joka tietää, että saa tehdä mitä vaan. Heillä on oikeus muuttaa maailmaa miten tahtovat, ajattelematta kanssakulkijoita ja niitä ”köyhiä.”

Heillä ei ole vastuuta siitä, mistä otat rahat ja miten niitä käytät. Heitä on kaikissa puolueissa, ei vain perussuomalaisissa.

Valtio on kuin yritys, jonne köyhätkin joutuvat antamaan roponsa. Siksi ihmettelen, miksi kansanedustajat omia etujaan ajaen valittavat köyhistä. Samassa pussissa ne kolikot pyörii.

Näen joka päivä vain rikkaita opiskelijoita ja nuoria perheenäitejä ja isiä. Ei heitä tarvitse puolueisiin hurahtaneiden kadehtia, heillähän menee hyvin.

Salme Kuusela

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Taitetun indeksin oikaisu lisäisi verotuloja

Kenen käsissä Jyväskylän kaavoitus?

Lyhyet

LyhyetRaamattuun uskovat eivät ole joko lukeneet tai ymmärtäneet sitä.Esim: 1. Moos. 19: 7–8Perustotuus: ”Ihminen olet ja tulet pysymään eliöiden ja elottoman ympäristön vaikutusverkoston osana.”

Lyhyet

Venäjä, idästä ei mitään uutta

Myös yksityishenkilöiden veronkierto estettävä

Masennuksesta ja surusta

Lyhyet

Tulevaisuuden työelämä kaipaa ”sosiaalisia nörttejä”

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.