Tämä lehti on ykkönen

Luen taas pitkästä aikaa Keskisuomalaista saatuani veljeltäni lahjaksi lehden vuosikerran ja olen todella positiivisesti yllättynyt - mistäkö?

Keskisuomalaisen monipuolinen ja erittäin hyvin toimitettu sisältö on saanut allekirjoittaneen todella viihtymään sen seurassa jopa niin, että perjantaina tulee aina paha mieli kun edessä on lehdetön viikonloppu. Mutta onneksi maanantaina tulee kolme lehteä - se onkin viikon paras päivä.

Niin - mikä tekee Keskisuomalaisesta niin hyvän?

Uutiset ovat ajankohtaisia hyvin kirjoitettuja ja ennen kaikkea pidän lehden tasokkaasta taitosta. Lehden Helsingin toimitus seuraa kiitettävästi pääkaupunkiseudun tapahtumia ja tekee niistä avoimesti teräviä juttuja - en välttämättä tarvitse paikkakunnan päälehteä pysyäkseni ajan tasalla poliittisista ja taloudellisista uutisista. Ja mikä hienointa: jutut on kirjoitettu niin kansankielellä, ettei tarvitse käyttää sanakirjoja luetun ymmärtämiseksi. Tämä koskee ennen kaikkea taiteen, kirjallisuuden ja teatterin arvosteluja, joista on todella vaikea saada selkeää kuvaa Hesarin toimittajien lähinnä hienostoväelle ja kollegoille tarkoitetuista jutuista.

Olen erikoisen mielelläni koko tämän alkuvuoden lukenut varsinkin Aino Suholan, Minna Helmisen, Tuomas Heikkilän ja Seppo Pänkäläisen pakinoita ja juttuja. Minna Helmistä ja Aino Suholaa odotan vesi kielellä ja luen heidän juttunsa aina viimeiseksi lämmöllä ja hartaudella.

Kaksi Piiaa - Hietamäki ja Saarenketo ovat hyviä paikallistoimittajia. Karstula ja Saarijärvi, entiset kotikuntani saavat ansaitut palstamillimetrit. Päätoimittaja vaihtuu - toivon mukaan päätoimittaja Erkki Laatikaisen hyväksi todettu linja ei muutu ja saamme lukea tulevaisuudessakin hyvin toimitettua ykköslehteä.

KIMMO CHYDENIUS Helsinki

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.