Tärkeintä on kansan palveleminen

Kun seuraa hallitusneuvotteluja, ei voi olla kyseenalaistamatta muutamien puolueiden moraalia. Ne ovat valmiita hallitukseen, vaikka kansan mielestä niitä ei siellä tarvita.

Jotenkin tuntuu siltä, ettei kansan tahdolle anneta mitään arvoa, jos hallitukseen pyydetään ja pääsevät kaikkein huonoiten vaaleissa menestyneet.

Mutta sehän on tie entistä suurempaan tappioon seuraavissa vaaleissa!

Olisi mielestäni järkevintä, että hallitusta muodostettaisiin eniten kannatusta saaneiden puolueiden kesken.

Niissä neuvotteluissa on pystyttävä kaikkien joustamaan jossain, mutta ei ole oikein, että kansan tahtoa rikotaan tullen mennen.

On myös muistettava, että Perussuomalaiset ilmoittivat jo ennen vaaleja, että ne ovat EU-vaalit. Sen vuoksi kannatus kasvoi näin rajusti. Olisi väärin, jos perussuomalaisten pitäisi antaa periksi heille tärkeimmässä ja kansalle luvatussa asiassa.

Onkin ollut oikein ja suoraselkäistä viisautta jättää hallitusneuvottelut, ellei lähtökohta toteudu. Olihan suurin ja tärkein tavoite päästä muuttamaan politiikkaa enemmän oman kansan kuin koko maailman hyväksi. Entiseen menoon eivät köyhien rahkeet enää riitä ja muilta taas muut eivät haluaisi rahaa ottaa, vaikka ymmärretäänkin, että se tuhoaa lopunkin ostovoiman kansaltamme, kun kaikki hinnat ja verot nousevat. Mutta palkkoja ja eläkkeitä vaan pitäisi leikata tai jäädyttää.

Koko poliittinen toiminnan niin kuntien kuin valtionkin sektorilla tulee perustua kansan palvelemiseen ja sen tahdon kuulemiseen. Tämä ei todellakaan toteudu, jos vaalitulokselle ei anneta mitään arvoa.

Nyt käsi sydämelle ja noudatetaan sitä niin monen puolueen hokemaa "koti, uskonto ja isänmaa". Vai oliko tuokin lause vain kansan hämäämiseksi luotu?

Koti, uskonto ja isänmaa näyttävät tämän päivän politiikassa olevan mielessä vain Perussuomalaisilla.

Toivon, että hallitukseen menijät, puoluekannasta riippumatta, pitäisivät noita kolmea arvoa tärkeimpänä tavoitteenaan. Niiden noudattaminen hoitaa maastamme hyvin paljon ongelmia, joita on kasvottomalla ja epäoikeudenmukaisella kohtelulla toinen toisiamme kohtaan luotu viime vuosikymmenet.

Ei ole ihme, jos kansa on väsynyt ja hakee turvaa Perussuomalaisista, jotka ovat selvästi eniten arvopohjainen puolue maassamme.

Voimia kaikille puolueille. Miettikää, mitä kansa odottaa päätöksenteolta. Miten syntyy jaettavaa ja elämisen eväät kaikille kansalaisille? Miten saavutamme parhaiten rauhan ja vaurauden kotimaassamme kaikille?

RITVA LEHTONEN Jyväskylä, Kuohu

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Perussuomalaiset valmiita vastuunkantoon

LyhyetTori satamaan Savonlinnan tyyliin. Sieltä köysirata harjulle. Turisteille ilma- vesikyytiä.Ja tuoretta kalaa

Lyhyet

Turpeen poltto pitää lopettaa nopeasti

Viisikko jatkaa seikkailujaan

Hippoksesta väitteitä ilman perusteita

Ravitsemusterapeutteja tarvitaan kunta- ja maakuntatyöhön

Lisää lääkäreitä ja sairaanhoitajia

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.