Taimen takaisin Tourujokeen!

Keskisuomalaisessa oli 6.6. kaksi erinomaista juttua Tourujoen vapauttamisen puolesta. Jukka Syrjäsen, Saija Koljosen ja Pentti Valkeajärven asiantuntevassa kirjoituksessa kysyttiin lopuksi: ”Annammeko joen edelleen ennemmin turbiineille ja symboliselle vesivoimalle kuin taimenelle”? Eero Kuuselan tekstissä todetaan: ”Monet kaupungit ovat tämän asian ymmärtäneet ja hyödyntäneet sekä kunnostaneet kaupunkien läpi kulkevat jokensa asukkaiden iloksi ja koko kaupungin helmeksi”.

Lehdessä oli taitavasti aseteltu asiantuntijoiden näkemykset ja kaupunkilaisia edustavan asukasyhdistyksen puheenjohtajan ajatukset samalle sivulle. Toivottavasti suunnittelijat ja päättäjät päätyvät myös samaan, yhteiseen johtopäätökseen.

Koska jälleen kerran näyttävät olevan vastakkain Jyväskylän Energian ja kaupunkilaisten näkemykset, haluan kertoa, mitä asiasta keskusteltiin, kun syksyllä 1995 valmisteltiin sopimuksen tekemistä Metsä Serla Oy:n kanssa. Kaikki ymmärsivät jo silloin, että ko. voimalalla ei ole koko kaupungin energiahuollon kannalta suurta merkitystä. Voimalaitoksen arvoksi sovittiin neljä miljoonaa markkaa! Sen takaisinmaksuajaksi oli laskettu noin kymmenen vuotta. Kauppahinta on siten tullut jo tuplaten takaisin.

Keskusteluissa tuli jo tuolloin esille Tourujoen palauttaminen luonnolliseen tilaansa kaupungin läpi virtaavaksi koskeksi sen jälkeen, kun tehdas lopettaa toimintansa keskellä kaupunkia. Sanoja ”tehtaan lopettaminen” ei luonnollisestikaan uskallettu lausua ääneen, olihan tehdas ollut kauan keskeinen kaupungin työllistäjä.

Kun nyt tehdas on lopettanut toimintansa ja kaupunki on ottanut maapoliittisesti tilanteen hallintaansa, tulisi Tourujoen ”vapauttaminen” ja saattaminen vapaasti virtaavaksi joeksi ottaa tosissaan. Ratkaisu olisi todella ainutlaatuinen koko Suomessa. Sen rinnastaminen Keljonlahden lähes neljän sadan miljoonan euron virheinvestointiin ja luonnon turmelemiseen herättää toivottavasti huomaamaan, että kaavoitusperiaatteet pitää olla tiukasti hyvien suunnittelijoiden ja päättäjien näpeissä.

Nyt monen muunkin kaavoitushankkeen osalta ulkopuoliset tahot näyttävät sanelevan keskeiset kaupunkisuunnitteluperiaatteet, joita suunnittelijat ja päättäjät nöyrästi tottelevat. Ja mikä pahinta, monen ratkaisun osalta enemmistö kaupunkilaisista on toista mieltä. Tourujoen osalta olisi suuri mahdollisuus osoittaa, että enää ei eletä tuota aikaa. ”Taimen Tourujokeen” olisi ratkaisu, joka aivan varmasti huomattaisiin positiivisesti kaikkialla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Jalankulkija on turvaton tietyömaan kaaoksessa

Isännöitsijällä eri näkemys perukirjasta

Kohti kestävää energiatuotantoa

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Mielipide: Edunvalvonta toimii

Mielipide: Nuorille tietoa oppivelvollisuuden uudistamisesta

Mielipide: Yksinäisyyden tunne on otettava vakavasti

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.