Talouskriisi ja vasemmiston etsikkoaika

Taloudessa ja sen myötä koko yhteiskunnassa puhaltavat edelleen hyvin kylmät tuulet. Kun uutisia seuraa, tuntuu, että tilanne vain pahenee ja että suuriakin talousjättejä joutuu järistyksen kouriin.

Jo vuosia on Suomessa vallinnut vakaa usko, että mahdollisimman vapaat markkinat niin reaalitaloudessa kuin varsinkin finanssitaloudessa takaavat loputtoman taloudellisen kasvun.

Meille on uskoteltu, että Kalevalan Sampo on löydetty, ja että se jauhaa loputtomasti vaurautta ja hyvinvointia myös rahvaalle. Mutta sankaripuheet ovat osoittautuneet suureksi puhallukseksi, jonka meille rakensivat finanssialan neropatit suuren meren tuolla puolen ja jonka seurauksena nyt valtaisat omaisuudet keskittyvät yhä harvempien käsiin.

Vielä muutama aika sitten nämä samaiset pelurit opettivat meille otsa rypyssä, että todellinen yhteiskunnallinen vauraus luodaan pörsseissä ja kasinoissa ilman sen kummempaa yhteiskunnallista kontrollia tai typerien poliitikkojen väliintuloa.

Meille tavallisille palkansaajille vakuutettiin, että vapaasti temmeltävät markkinavoimat ovat juuri se Sampo, jonka häiriöttömästä toiminnasta tippuu vaurautta myös meidän laareihimme. Niitä, jotka epäilivät tätä, pidettiin menneeseen aikaan jämähtäneinä ja epäiltiin vähintään piilokommunisteiksi.

Nyt aivan samat pelurit huutavat kuorossa veronmaksajia apuun. Tuli pelattua toisten rahoilla ja tuli hävittyä ne kaikki. Nyt me kaikki saamme osallistua lamatalkoisiin ja lapioida yhteiskunnan rahaa, siis meidän työllämme kasaamaa varallisuutta, monenlaiseen elvytykseen. Ovatpa jotkut johtavista porvariministereistä jopa mananneet esille sitä kuuluisaa talvisodan henkeäkin. Kyseessä ovat nyt reaalimaailmassa elävien tavallisten ihmisten työpaikat, peruspalvelujen turvaaminen sekä vuokranmaksukyvyn, yhtiövastikkeiden ja asuntolainojen maksukyvyn säilyttäminen. Tappioita ollaan jälleen kerran sosialisoimassa meidän kaikkien maksettaviksi. Ja kaikki tämä tapahtuu tilanteessa, jossa vasta maksamme edellisen pelurisukupolven aiheuttamaa jälkilaskua.

Kuinka monta kertaa me sallimme näiden oman elämänsä sankareiden sahata meitä silmään tyhjillä lupauksillaan? Kuinka monta tällaista kriisiä tarvitaan herättämään meidät? Kuinka monta tällaista seinään ajoa suomalainen (hyvinvointi?) yhteiskunta kestää ilman peruuttamattomia vaurioita?

Myös Vasemmisto poliittisena suuntauksena on näinä aikoina peruskysymysten äärellä. Se on oppositiossa ja sen kannatus on historiansa heikointa. Nousua ei ole näköpiirissä. Porvarit jyräävät kaikilla rintamilla ja poliittinen oikeistopopulismi vain lisää kannatustaan.

Vasemmiston olisi pystyttävä aikaansaamaan uusi yhteiskunnallinen reformiohjelma, joka tavoittaisi palkallaan elävät ja perheitään elättävät ihmiset ja joka antaisi jälleen heille toivoa paremmasta ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta.

Yhteiskuntaa niin Suomessa kuin koko maailmassa on kehitetty viimeiset pari vuosikymmentä oikeistolaisin opein. Nyt olemme todistamassa niiden konkurssia, ja vasemmiston jos minkä olisi pystyttävä esittämään vaihtoehtoisen yhteiskuntapolitiikan suuntaviivoja. Mikäli se ei siihen kykene, odottaa tien päässä työväenliikkeen museo.

Vasemmiston on siis aika herätä talviunilta ja haastaa oikeiston kylmä valta, jonka jäljiltä suomalainen hyvinvointivaltio on jo muuttumassa pahoinvointivaltioksi.

Eiköhän siis aloiteta vasemmiston toivotalkoot ja lähdetä tavoittelemaan suomalaisen yhteiskunnan rakentamista inhimillisempään suuntaan. Jos siinä onnistumme, se olisi parasta mitä suomalaisten enemmistölle voisi tapahtua.

Hyvä alku talkoille olisi vasemmiston ehdokkaiden äänestäminen EU:n parlamentin vaaleissa.

JARMO RITANEN Vasemmistoliiton EU-vaaliehdokas Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Mustamaalaus ei hyödytä Uuraisia

Palautussopimusten puute on ongelma

Sateenkaariliike vahingoittaa

Lyhyet

Lyhyet

Tietoisuuden lisääminen kieli­mahdollisuuksista ei tapahdu hetkessä

Edullisempaa parkkitilaa kaasu- ja sähköautoille

Ratkaisut ovat jäsenmaiden käsissä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.