Tarvitsemme vahvaa alueellista taidepolitiikkaa

Taidelähtöinen toiminta edustaa yhteiskunnassa yksilöiden ja lähiyhteisön sosiaalista pääomaa. Kritisoimme virkamiestoimintaa, joka jättää alueelliset erityispiirteet sekä taiteen ennakoimattoman ja itsenäisen luonteen huomiotta.

Olemme laittaneet huolestuneina merkille sen arvon kieltämisen päätöksenteon portaissa, mitä taiteilijat työllään yhteiskunnalle tuottavat. Taidetta tukevat järjestelmät osoittavat konsultoinnillaan taidelähtöisen toiminnan näivettämistä ja astumista sen rajan yli, jossa kenenkään ylivertainen asiantuntijuus ei yllä siihen, että taiteen teot voitaisiin Taiteen edistämiskeskuksen tai Opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiestyönä korvata ja lopputulosta ennalta määrätä. Keskusvirastojen taidehankkeiden teemat ovat hienoja, mutta jokaiseen niihin sisältyy vaara, että taide jää vain välineen asemaan.

Kun joka vaalikausi kaikki ollaan keksivinään uudestaan, taiteen taskurahoista kinastelu jatkuu vailla kokonaishahmotusta eikä sisältöpuheelle tule sijaa. Kunnallisen päätöksenteon rakenteita tuntevat harvat kulttuurin toimijat ja hallinnossa taiteen ja kulttuurin sadon vaaliminen vaatisi yhtä lailla erityisosaamista kuin palokunnan ylläpito.

Itsestään ja ilman tämän kahden rajapinnan, kunnallisen päätöksenteon ja taiteen omalakisuuden, vuoropuhelua sitä ei ole – niin kuin ei olekaan. Kulttuurin sisältöosaamista ei nykyhallinnossa ja politiikassa edusta mikään taho.

Taiteen ja kulttuurin monisäikeisyydestä, menestystarinoista ja taiteen tutkimustiedon runsaudesta huolimatta myös puolue- ja paikallispolitiikassa taidepuhe on pinnallista verrattuna vahvaan argumentointiin nuorisotyöstä ja liikunnasta.

Äänekkäimmin taiteesta näyttävät puhuvan ne, jotka taiteen sisältöjä ja sivistyspolitiikkaa vähiten tuntevat. Taide- ja kulttuuripuhe riutuvat saman kasvatusopposition kourissa kuin koululaitoskin. Kokonaisuus hukkuu eri intressiryhmien toiveisiin pikavoitoista ja käsityksiin taiteen yksipuolisesta tarkoituksesta.

Kun valtion taidehallinnon tukemia hankkeita toteutetaan ylhäältä alas varsinaista tarvetta selvittämättä tai jo olemassa olevia paikallisia resursseja hyödyntämättä, oletetaan, että taide voidaan johtaa tyhjiin aivoihin ja sitä voidaan myydä purkkitavarana. Tämä on ajan ja rahan ampumista ikkunasta ulos.

Yhteistyöelimet ovat vain itseään varten jos paikallinen kulttuuritoimija on sille vain kiusallinen köyhäinavun hakija. Tällöin taiteilija, nykymaailmassa useimmiten koulutettu, osaamisensa ja osaamattomuutensa tiedostava, perustelee työtään, sen toteutuneita ja toteutumattomia yhteistyömahdollisuuksia taholle, jonka pitäisi byrokratian seuraavalla portaalla argumentoida vahvasti tekijöiden ja taiteen ulottuvuuksien puolesta, eikä ymmärtämättömyyttään olla sitä vastaan.

Siksi maakunnallinen ja maakunnan tunteva välittäjäorganisaatio, jossa on ollut syvällisesti taiteen alaansa perehtyneitä ammattilaisia koko alueen kattavasti ja heitä on kuultu, on ollut tarpeen ja on edelleen.

Kannamme huolta maakunnallisesta henkisestä kulttuurista, jonka tahdomme kukoistavan, mutta emme tahdo sen olevan vallantahdon perversio, jota johdetaan ylhäältä alaspäin. Olemme vakuuttuneita, että luova talous voidaan saattaa uudelle tasolle kulttuurisesta maaperästä käsin eri virkamiesportaiden yhteistyöllä ja kuulemisella alhaalta ylöspäin reilun kulttuurin hengessä.

Kysymys on arvostuksesta, luottamuksesta ja herkällä korvalla kuuntelemisesta yksipuolisen fanaattisuuden ja pelinappulaksi joutumisen sijaan.

Taiteeseen kuuluu silmänkantamaton monisäikeisyys ja siitä on puhuttava aina myös silloin kun puhutaan järjestäytymisestä, hallinnosta, rahasta, byrokratiasta, organisaatioista, vallasta ja omistajuudesta. Maakunnat sen enempää kuin luovuuden kukoistaminen eivät kaipaa ensisijaisena tarviketäydennyksenä tuontitaiteilijoita tai hankkeita, jotka laskuvarjolla pudotetaan korjaamaan kulttuurivaje, jonka keskusvirasto ajattelee kunnissa olevan – kun eivät siitä mitään tiedä. Tarvitaan jotain pitkäjännitteisempää ja toisin päin.

Alueellista taidepolitiikkaa ei voida johtaa keskusvirastosta käsin, ellei sieltä ole hyvä tuntuma alueen eri taiteen alojen edustajiin, joiden käsissä esimerkiksi taiteen hyvinvointivaikutukset ovat. Siksi eri asiantuntijatahot voisivat kuunnella kulttuurijärjestöjen ja taideharrastusten vetäjiä nykyistä intensiivisemmin. Heidän havainnoissaan on usein enemmän toden tuntu kuin monien virkamiesmuistioiden ja komiteoiden raskaissa selvityksissä.

Taiteen tekijät tarvitsevat taloudellisia resursseja ja osaamisen tunnustavaa yhteistyötä, vaikka taiteellinen työ maakunnissa on edelleen useimmiten sidottu järjestötyöhön, jota toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Sen lisäksi tarvitaan toisia osaajia, jotka nostavat taiteen teot omissa hallinnon portaissa, porras portaalta uudeksi suomalaiseksi taidepolitiikaksi ja päätöksenteon rakennuspuiksi.

Satu Olkkonen

teatteritaiteen tohtori

Multia

Lasse Allonen

intendentti, emeritus

Jyväskylä

Ilkka Kuukka

Keski-Suomen taidetoimikunnan viimeinen pääsihteeri 2011–2013

Jyväskylä

Risto Niemi-Pynttäri

kirjoittamisen tutkijatohtori

Jyväskylä

Jorma Rihto

vapaa-aikatoimenjohtaja

Viitasaari

Seppojuhani Ruotsalainen

näytelmäkirjailija (Sunklo),

Keski-Suomen taidetoimikunnan puheenjohtaja 2013–2014

Karstula

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Helppo ja hyvä teko

Hallituskolmikon tarjoamat vastaukset eivät vakuuta

Ystävien merkitys

Mikä kuntapäättäjiä oikein vaivaa?

Lyhyet 15.7.

Lyhyet 15.7.

Hyönteiskato voi iskeä ihmiskuntaan todella nopeasti

Rakkaan läheisen lähtö on aina iso muutos

Syrjäytyminen juurihoitoon

Lyhyet 14.7.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.