Tekojen takana ovat aina arvot

Kevään vaaleissa moni vanha konkari jättää eduskunnan, joten tilaa on nuoremmille voimille. Tulevan pääministerin toimet perustuvat aina arvomaailmaan. Arvoissa on isoja eroja ja aiheet ovat usein laaja-alaisia: työttömille töitä, yrittäjille tilauksia, köyhille tukea...

Mistä kansalainen äänestäessään tietää mitä arvoja ehdokkaalla on? Puoluekanta kertoo jotain mutta ei kaikkea. Kysytään. Aihe on historian alueelta.

Keski-Suomessa on katastrofaalisen huono tilanne veteraanihistorioiden kirjoittamisen ja sota-ajan kokemusten tallentamisen osalta. Puhe on eri keskisuomalaisten kuntien ja kaupunkien joukko-osastohistorioista.

Yli 30 vuoden ja 9 000 julkaistun sivun kokemuksella totean, ettei maakunnasta löydy ensimmäistäkään kuntaa tai kaupunkia, joka on vakavasti suhtautunut omien veteraaniensa kokemusten tallentamiseen historiakirjoiksi.

Sattumanvaraisesti otan esimerkiksi Jyväskylän kaupungin. Se ei ole sotavuosien 1939–1945 jälkeen suostunut osallistumaan yhdenkään (itse asiassa useammankaan) sotahistoriallisen teoksen tekoon jyväskyläläisten miesten sotataipaleiden tallentamiseksi eri rintamilla. Edes kaatuneiden pitkät listat eivät ole muuttaneet kaupungin asiasta päättävien kantaa. Tästä on helppo päätellä, ettei Jyväskylän kaupungin arvoihin kuulu tukea tällaisten teosten tekemistä ja julkaisemista.

Varmasti osa kaupunkilaisista ajattelee, että hyvä näin, sotahistoriat ovat sotaa lietsovia turhakkeita, mutta olen varma että osa – en tiedä kuinka suuri osa – jyväskyläläisistä pitää kaupungin kunnia-asiana osallistua joukko-osastohistorioidensa tekoon. He ovat saaneet vuosikymmeniä pettyä päättäjien täysin kielteiseen kantaan.

Arvotiedusteluni vaalien alla kuuluu: Keskisuomalaiset kansanedustajaehdokkaat, onko Jyväskylän kanta tässä asiassa mielestänne hyvä ja kunnioitettava vai huono ja halveksittava? Joku lukija varmaan huomaakin, että asiasta on tullut jonkinlainen ikuisuuskysymys, sillä ensi kerran kirjoitin tästä vuonna 1993.

Kimmo Sorko

tietokirjailija

Saarijärvi

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Köyhyys on Suomessa kasvussa ja vaikeat ajat edessä

Toimivat mielenterveyspalvelut tuotetaan moniammatillisesti

Lyhyet

Asunto perus- oikeutena Suomessa?

Lyhyet

Muovijätteet kiertoon nykyistä helpommin

Peltipoliisi ei yksin pärjää

Lyhyet

Lyhyet

Maassamme muhii katastrofi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.