Todellista tasa-arvoa liikuntaan

Kimmo Suomi nostaa esiin useita erittäin tärkeitä asioita ”Jyväskylästä aito liikuntakaupunki” -kirjoituksessaan (Ksml 10.10.). Olen samaa mieltä siitä, että korkeat liikuntakustannukset eivät saa olla este liikunnan harrastamiselle eikä liikunta saa olla vain hyväosaisten etuoikeus. Pidän myös urheiluseurojen avustamista erittäin tärkeänä.

Suomi puhuu kuitenkin urheilusta ja liikunnasta varsin perinteisestä ja miehisestä näkökulmasta. Hän jättää huomioimatta joitakin ns. ”uusia” liikuntalajeja, samoin kuin sukupuolten tasa-arvon. Lisäksi urheiluseurojen suoran tukemisen lisäksi on otettava huomioon liikuntainfrastruktuuriin suunnatut resurssit.

Liikunnan ja kulttuurin rajapinnalla toimivien, esimerkiksi tanssin, sirkuksen ja parkourin ammattilaisten, täytyy vuosi toisensa jälkeen taistella harjoitteluun ja esiintymiseen sopivien tilojen saatavuudesta ja suunnitella koko toimintansa tilojen rajallisuuden pohjalta. Varsinkin tanssin kohdalla miettimisen arvoista on, voisiko tyypillisten harrastajien sukupuolijakaumalla olla jotain merkitystä lajien arvostukseen.

Jyväskyläläisen tanssin perusopetuksen taso on laajalti tunnettu. Silti Jyväskylän Tanssiopisto pyörii lähes tappiolla, tilat eivät ole riittävät kysynnälle ja lukukausimaksujen korotuspaineet ovat kovat vuokrien noustessa. Kaupunki ei kuitenkaan ole koskaan tukenut Tanssiopistoa tilavuokrissa.

Toisaalta on itsestään selvää, että kaupungissa on oltava jäähalli, jalkapallokenttä, pesäpallokenttä sekä erinäisiä tiloja palloilulajeille. Miksi tilojen olemassaolo ei ole yhtä itsestäänselvää kaikkien lajien kohdalla? Se, että joillekin lajeille ei ole tiloja ollenkaan tai niiden järjestäjät saavat tehdä selkä vääränä töitä mahdollistaakseen lajinsa harrastamisen, ei vastaa käsitystäni tasa-arvosta.

Lainkaan vähättelemättä Suomen huomioita Jyväskylän liikuntapalvelujen tilasta, olisi jo aika tunnustaa, että Jyväskylä ei ole ainoastaan jääkiekko-, pesäpallo- tai kilpaurheilukaupunki vaan täällä on myös toisenlaisia kulttuuri- ja liikuntatoimijoita akuuteissa ongelmissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Metsiä älköön hävitettäkö

Raskaussyrjintää on kunnissa yhä aivan liikaa

Pyöriä nuorille vai kuljetusapua vanhuksille?

Miksi päättäjiä ei kiinnosta tieteellinen tieto metsistä?

Akkujen metallit kaupan

Kaupunkipyörät ovat osa ketterän kestävää liikkumista

Suomipop, pyörätuolit ja taksien kyydit

Valvonta on yhteistyötä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.