Toinen kokemus huoneteatterin ensi-illasta

Teatteri syntyy esityksen ja katsojan kohtaamisesta. Nuo kohtaamiset voivat olla hyvin erilaisia jopa saman näytelmän samassa esityksessä. Sain tästä mainion muistutuksen lukiessani kriitikko Hannu Waaralan arviota Jyväskylän Huoneteatterin Iso ja vihreä -näytelmän ensi-illasta (Keskisuomalainen 9.11.). Hän kirjoittaa muun muassa, ettei päähenkilössä ollut itsepetoksen teemasta tietoakaan. Minusta esitys puhui juuri itsepetoksesta ja teki tuon teeman näkyväksi harvinaisen oivallisella tavalla.

Pidin esityksestä kovasti. Sami Keski-Vähälän näytelmä on hieno valinta juhlivalta teatterilta, rohkea ja ennakkoluuloton. Kun ymmärsin esityksen käsittelevän alkoholismia, ehdin hetken pelätä pahinta. Juomisen autuuden ja kurjuuden kuvausta ja syiden vatvomista, mikä valitettavan usein suomalaisessa kirjallisuudessa ja teatterissa alkaa muistuttaa jonkinlaista käänteistä sankaritarinaa - varsinkin mieskertojien töissä. Waarala on hyvin oikeassa, aihe on vaikea ellei suorastaan vaarallinen. Itselleni sen teatteritulemiset ovat Isoon ja vihreään mennessä olleet Claes Anderssonin Perhettä lukuun ottamatta enemmän tai vähemmän kiusallista katsottavaa. Ehkä juuri siksi, että aihe on niin herkkä ja henkilökohtainen kuten Waarala kirjoittaa. Ja itse kun vielä kuulun tässä suhteessa vaaravyöhykkeeseen, useammallakin tavalla. Huoneteatterin työryhmä on kuitenkin ollut hyvin perillä aiheen vaaroista.

Viinan ja juomisen kaikkinainen gloria on poissa Huoneteatterin esityksestä. Sen tulkinta tästä vaikeasta ja raskautetustakin aiheesta on raikas ja elävä. Onneksi lavalla ei nähdä Waaralan kaipaamaa oikeaa "teatterialkoholistia". Nyt katsojan on helppo hengittää katsomossa, juoppouden ahdistusta ei kaadeta häneen syliinsä. Häntä ei vaadita ymmärtämään miksi Pena juo eikä seuraamaan henkeään pidätellen tämän kamppailua irti viinasta.

Tästä huolimatta - tai ehkä juuri siksi! - esitys pystyy läpivalaisemaan aiheensa harvinaisen armottomasti. Koko esitys kasvaa tinkimättömäksi kuvaukseksi alkoholistin loputtomasta itsepetoksesta. Jani Ahosen näyttelemä Iso vihreä, jonka vain Pasi Saarisen Pena näkee, on outo otus. Väsymättömästi hän ojentaa Penaa viinan vaaroista ja toisella kädellä samanaikaisesti oluttölkkiä. Kukapa viinan kanssa lotrannut ei tuntisi tätä veikkoa. Ja niin Penan tarina AA-kerhon kokouksessa jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Yhtä vääjäämättömästi kuin henkilöiden kohtalot antiikin tragedioissa. Ja tämä kaikki esitettynä hyvin teatterillisesti, jopa karnevalistisesti, iloisesti ja kevyesti, esityksen koko ajan muistuttaessa, että tämä on teatteria. Kunnes ollaan lopussa, jossa Penan itselleen asettama kysymys kääntää kerronnan nurjan puolen esiin. Loppu koskettaa ja liikuttaa.

AILA LAVASTE dramaturgi, ohjaaja Laukaa, Vihtavuori

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Hoitajamitoitus-vääristelyä

Lyseo käräjäoikeuden kodiksi

Suomessa on hyviä ja huonoja maahanmuuttajia

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Keski-Suomen kuntien talous on saatava kuntoon

Eläkkeiden alentaminen tuhoisaa taloudelle

Lukijan kuvatSateenkaari Keuruulla. Kuva: Jorma Soininen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.