Toivottavasti presidentti Niinistön vähäeleinen esimerkki kannustaa

Palkkojen alennus on ollut viime aikoina työnantajapiireissä pop. Duunarit ovat kaivanneet johtajilta esimerkkiä. Nyt sitä on saatu valtakunnan päämieheltä. Sauli Niinistö alentaisi roimasti presidentin palkkiotaan.

Eiköhän vaan kohta jotkut huuda populismista. ”Lyhyissä” osataan kommentoida, ilman nimeä, asiaa jos toistakin, mitenkähän tämä asia osataan kääntää kielteiseksi – vai olisiko ryhtiä mieltää tämä positiiviseksi?

Niinistö ei ole itse päätöksistään pitänyt ääntä. Siitäkään, että hän lahjoitti viimeisellä kansanedustajakaudellaan koko palkkionsa hyväntekeväisyyteen, puhemieslisäpalkkiota lukuun ottamatta. Kannattaa lukea Risto Uimosen kirja ”Puolivallaton presidentti”. Siinä se kerrotaan.

Kyllä tässä on esimerkkiä vuorineuvoksille, teollisuusjohtajille ja pankkiireille, vaikka ei tällä kansantaloutta pelastetakaan. Parempaa tämä silti on kuin harkittu esintyminen työväen presidenttinä lippalakissa ja tuulipuserossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Venäjä, idästä ei mitään uutta

Myös yksityishenkilöiden veronkierto estettävä

Masennuksesta ja surusta

Lyhyet

Tulevaisuuden työelämä kaipaa ”sosiaalisia nörttejä”

Lyhyet

Jätemaksu peritään moneen kertaan

Ilmastoasiat pöydälle, nyt!

Lyhyet 20.6.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.