Tukea Jyväskylän lapsi- perheille

Suomalaisten lapsiperheiden taloudellinen tilanne on kurjistunut 1990-luvulta lähtien. Lapsiperheköyhyys on tuossa ajassa kolminkertaistunut talouskasvusta huolimatta. Jakautuminen hyvinvoiviin ja huonosti pärjääviin perheisiin on todellisuutta ja köyhyys on arkea monissa perheissä, myös Jyväskylässä.

Jyväskylässä on runsaasti lapsiperheitä, joissa ainakin toinen vanhemmista opiskelee tai on työttömänä. Lasten elämässä se näkyy muun muassa harrastusmahdollisuuksien kutistumisena ja uimahallikäyntien tai mummolamatkojen puuttumisena. Köyhissä perheissä eletään kädestä suuhun. Pesukoneen hajoaminen voi romahduttaa perheen talouden pitkäksi aikaa.

Valitettavan usein myös muut ongelmat kasautuvat talousvaikeuksien vuoksi. Tutkimusten mukaan köyhissä perheissä kasvaneet lapset kärsivät enemmän mielenterveysongelmista, heidän sosiaalinen verkostonsa jää pieneksi ja koulutusvalinnat ovat keskimääräistä alhaisemmat. Aikuisena näillä lapsilla on todennäköisemmin ihmissuhdeongelmia ja isommat työttömyys- ja köyhyysriskit.

Talouden taantuma näkyy myös Jyväskylässä lyhytnäköisenä kuntapoliittisena päätöksentekona. Meidän on nyt korkea aika turvata kaikkien lasten tulevaisuus ja lunastaa rehellisesti paikkamme lasten ja perheiden kaupunkina. Kuntapäättäjinä haluamme tehdä töitä sen eteen, että jyväskyläläisiä perheitä tuetaan:

–tarjoamalla laadukas, kokoaikainen varhaiskasvatuspaikka lapsille vanhempien työllisyydestä riippumatta.

–vahvistamalla leikkipuistojen asemaa sekä kehittämällä perhepuistoja.

–tarjoamalla ilmaisia tai edullisia harrastuksia lapsille lähellä kotia.

–takaamalla kotipalvelua ilmaiseksi tai edullisesti kaikille sitä tarvitseville lapsiperheille.

–lisäämällä koulupsykologeja ja -kuraattoreita kouluihin.

Nyt on aika toimia. Yhdessä teemme Jyväskylästä entistäkin paremman paikan tulevaisuuden aikuisille.

Leena Lyytinen

Raisa Ojaluoto

kuntavaaliehdokkaat (vihr.)

Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Turvapaikan perusteet on määritelty laissa

Lyhyet

Hävittäjät vai ohjukset Suomen turvaksi?

Metsä on meidän mahdollisuutemme

Uskalla yrittää ja ole rohkea!

Kohtuus ja oikeus ovat demokratian perustaa

Kiusaamista pitää vähentää

Ilmastonmuutoksesta kannattaa välittää

Lentämistä on syytä rajoittaa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.