Tule apuun koulutyöhön, aikuinen

Väkivalta lisääntyy alakoulussa. Koulunkäyntiavustajien työnkuva muuttunut oppimiseen avustamisesta lasten turvallisuuden varmistamiseen. Tämä oli hätkähdyttävää tekstiä lauantain (29.11.) Keskisuomalaisessa. Toisaalta se on linjassa Muuramen MuKuLa-projekin päätöstilaisuuden loppuarvioiden kanssa.

Monien jo toteutettujen hyvien ideoiden joukkoon keskustelussa heitettiin ajatus vanhempain osallistumisesta koulun arkeen. Jossain sitä jo lienee kokeiltu. Näin varsinkin, kun koulunkäyntiavustajien määrä alkaa olla rajallinen ja erityistukea ja -opetusta tarvitsevien lasten ja nuorten määrä jatkaa kasvuaan. Espoolaiset vanhemmat toivat ajatuksen säästöideana "vanhempain pankista".

Vastaanottajat, lehtitiedon mukaan, tyrmäsivät ajatuksen vedoten vanhempien pedagogiikan puutteeseen. Kun rapakon takana vanhemmat velvoitetaan auttamaan koulussa jopa kerran viikossa, mikä tahti ei meillä tosin olisi mahdollista, tuntuu oudolta, että vapaaehtoisuus heti tyrmätään. Ehkäpä ihan vanhempain taidolla osaisi olla suuressa luokassa lisäkäsinä ja silminä ja ennenkaikkea toisena aikuisena. Samaa taitoa voisi käyttää myös esim. välitunti-tai ruokailunvalvonnassa tai monistustyössä ym. aamu- tai iltapäivätuntien "apuaika" lienee useimmille järjestelyn ja tahdon asia. Selvyyden vuoksi totean, ettei aikuinen olisi oman lapsensa luokassa. Ei siis tulisi kyttäämään.

Mitä kokisivat koulun arkeen tutustuvat vanhemmat? MuKuLa-projektin päättötilaisuusosallistujien arviot kokemuksista ja reaktioista menivät "silmien aukaisusta" "veret seisauttaviin"-kommenteihin.

Koulut järjestävät vanhempain vartteja ja iltaisin vanhempainiltoja, jolloin yleisluennon jälkeen mennään luokkiin ja kyseltäväähän olisi, mutta kello on jo paljon ja pitkän työpäivän päätteeksi on kiire lasten luokse kotiin. Koululauantai on hyvä juttu, mutta ei anna oikeaa kuvaa koulun toiminnasta, koska sinne valikoituvat niin vanhemmat kuin oppilaatkin. Kun koulun arjessa-auttaminen olisi asiaankuuluvaa, jäisivät joidenkin "sinähän et sinne tule" -kommentit pois.

Meillä lienee puolin ja toisin asenteissa tarkistamisen varaa? Äärilaidan mielestä opettajat saavat työstään palkan, joten hoitakoot homman. Jos ei onnistu, voinhan aina valittaa. Ei kiinnosta, ilmaista työtä en tee, jne. Toisaalta opettajien olisi totuttava ajatukseen, että luokassa on toinen aikuinen.

Onnistuu, kun muistaa, ettei se toinen ole arvostelemassa, vaan auttamassa. Koulunkäyntiavustajat ovat jo olleet hyvää harjoitusta tilanteeseen ja harjoituskouluissahan toiminta on arkipäivää. Miten nykyinen opettajainkoulutus vastaa tähän? Ovatko opiskelijat mukana luokkakohtaisissa isien-/äitien-/vanhempainilloissa tai yhteisissä tapahtumissa? Kenttäharjoittelu koulussa, jossa yhteistyö kodin kanssa on kunnossa, olisi antoisaa eikä luentoliturgiaa.

LEENA ROIVAINEN Muurame

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kirja on seikkailu

Vanhus- asiassa tarvitaan ryhtiliike

Kotoutus on hyvällä mallillla

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Tekeekö seksuaalikasvatus nuorista helppoja uhreja?

Tulevaisuuden hoiva

Numerot kertovat aina ihmisistä, kokoomus

Ken on syyllisin?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.