Työeläkeläiset ovat ankarasti verotettuja

Viime vuonna työeläkesijoitukset nousivat 149,6 miljardiin euroon. Sijoitustuotot olivat erinomaiset 9,8 prosenttia, kertoo Työeläke-lehti. Maksutulo työstä oli 19,635 miljardia euroa ja maksetut eläkkeet 21,341 miljardia euroa.

Mikäli työeläkkeistä ei perittäisi tuloveroa lainkaan, olisi sijoitustoiminnan tuotto 13,030 miljardia euroa riittänyt eläkkeiden maksuun ja työstä kerätty maksutulo vahvistaisi sijoitusvarallisuutta edelleen.

Eläkeläiset maksaisivat siitä riippumatta arvonlisä-, valmiste- ja muita kulutusveroja viidenneksen eläkkeestään.

Tuloverovapaus olisi perusteltavissa sillä, että eläkkeen perustana olevasta työpalkasta on aikanaan maksettu tulovero.

Nykyisin keskimääräisestä työeläkkeestä peritään sen sijaan kuutisen prosenttia korkeampi vero kuin vastaavasta työpalkasta. Eläkeläiset ovat hyviä veronmaksajia.

Matti Vanhasen hallitusohjelmassa oli kirjattu eläkeläisten verotuksen oikaisu, mutta sitä ei toteutettu. Tämän hallituksen ohjelmassa ei ole lupaustakaan. Yli miljoona verovelvollista ja äänioikeutettua maksaa nykyisin perustuslain yhdenvertaisuutta halveksivan verokäytännön mukaan yliveroa.

Eläkeläiset seuraavat tulevan hallitusohjelman kirjauksia mielenkiinnolla.

Esko Järvenpää

Jämsä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Muutto ja muutos

Seurakunta ja tilakiistat

Lyhyet 23.5.

Lyhyet 23.5.

Kuntien verkkoyhtiön tervehdyttämisen haasteet

Tarvitsemme EU:ta

Kansankirkon leipä on mautonta

Lyhyet 22.5.

Lyhyet 22.5.

Maisemamme on nyt pelkkä muisto

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.