Työllä on tulevaisuutta Keski-Suomessa

Olin jo hiukan odotellut kansanedustaja Mauri Pekkarisen avausta (Ksml 30.1.). Olen iloinen, että saamme vaihtaa mielipiteitä tärkeästä teemasta, Keski-Suomen työllisyydestä ja tulevaisuudesta.

Keski-Suomen teollisuus on kohdannut tällä vaalikaudella suuria haasteita, mikä näkyy työllisyydessä. Kuten Mauri Pekkarinen tietää, vaikea työllisyystilanne johtuu pääosin talouden taantumasta, joka jatkuu koko Euroopassa.

Olen tehnyt parhaani tällä hallituskaudella, jotta maakunnan ongelmat saisivat kestävän ratkaisun ja riittävän tuen, Vihtavuoren ruutitehtaasta Äänekosken biolaitokseen.

Äänekoski, Keuruu, Viitasaari, Pihtipudas ja Jämsä on nimetty äkillisen rakennemuutoksen alueiksi, mikä mahdollistaa korkeammat investointituet. Äänekoski, Viitasaari ja Pihtipudas on nostettu korkeampaan tukiluokkaan investointitukien rahoittamisessa. Hallituksella on myös valmius tehdä tie- ja rautatiepäätöksiä etenkin Äänekosken osalta, kunhan lopullinen investointipäätös biotehtaasta saadaan. Toivon, että jo tulevassa lisäbudjetissa.

Viime viikolla valtioneuvosto päätti alueellisten työllisyysrahojen jakamisesta. Keski-Suomeen ohjataan työllisyymäärärahoja aikaisempaa enemmän, 34 miljoonaa euroa, ja työvoimakoulutukseen lähes kolme miljoonaa euroa. Lisäksi pk-yritysten kansainvälistymiseen jaettiin 10 miljoonaa euroa, joista osa Keski-Suomen ELYn kautta. Valtio korvamerkitsee rahoitusta erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden torjumiseen ja työtä tehdään yhdessä kuntien kanssa.

Eduskunta hyväksyi vuodenvaihteessa merkittävän työvoimapoliittisen lakipaketin, joka tarttuu uusin keinoin nimenomaan pitkäaikaistyöttömyyden haasteisiin.

Nuorisotyöttömyyden tilanne olisi huomattavasti heikompi tilanne ilman nuorisotakuuta. Nuorisotakuun tultua yli 50 000 nuorta on saanut työpaikan palkkatuella tai Sanssi-kortilla, Keski-Suomessa 3413 nuorta.

Nuorisotyöttömyyden kesto on Suomessa yhä EU:n lyhimpiä, ja EU:ssa halutaankin ottaa mallia suomalaisesta nuorisotakuusta. Lähes kaikille nuorille laaditaan lupauksen mukainen työllistymissuunnitelma.

Lähes 70 prosenttia nuorista pääsee kolmessa kuukaudessa työhön, opintoihin, harjoitteluun tai tarvitsemaansa kuntoutukseen.

Keski-Suomen vahva teollinen perinne jatkuu, ja uusia työpaikkoja syntyy. Tästä hyvä esimerkki on viime kesänä julkistettu suunnitelma Äänekosken biotuotetehtaassa. Myös Valmetilta kuuluu hyviä uutisia.

Luotan, että kaikki maakunnan toimijat tekevät jatkossakin lujaa yhteistyötä Keski-Suomen parhaaksi. Omalta osaltani olen sitoutunut rakentavaan yhteistyöhön.

Lauri Ihalainen

työministeri (sd.)

Helsinki/ Pihtipudas

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Masennuseläkkeet ovat kestämättömällä tasolla

Psyyken lääkintä on viimeinen keino

Lyhyet

LyhyetKesätapahtumat kiertoon, rallit Seinäjoelle, tangomarkkinat tänne.Ja Ailamarista kuningatarEn ole koskaan syönyt pizzaa tahi hampurilaista, en ole somessa, mutta pärjäilen. Sh, kun olen vältän näitä.

Kaupunki ei välitä melusaasteesta

Lyhyet

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.