Työpaikoilla oppiminen on kaikkien etu

Keski-Suomi on koulutusmaakunta. Meillä on kansainvälisesti ja valtakunnallisesti arvostettua yliopisto- ja ammattikorkeakoulutusta sekä ammatillista koulutusta. Näihin kaikkiin liittyy tiiviisti myös työssäoppimis- tai harjoittelujaksoja.

Oikein järjestetty, valvottu ja yhteisiin käytäntöihin perustuva työssäoppiminen on kaikkien osapuolien etu. Tämän vuoksi SAK, STTK ja Akava sekä EK ovat allekirjoittaneet yhteisen suosituksen työpaikoilla tapahtuvan oppimisen edistämiseksi. Tätä haluamme myös Keski-Suomessa.

Keskusjärjestöt suosittelevat jäsenliitoilleen, että nämä selvittäisivät alansa työssäoppimisen tarvetta ja sopisivat järjestelyistä, joilla työssäoppimista voisi tukea. Työpaikoilla tapahtuva oppiminen on viime vuosina laajentunut merkittävästi. On välttämättömänä, että sitä edistetään myös tiukempien taloudellisten suhdanteiden aikana.

Koulutuksen edellyttämä työpaikalla tapahtuva oppiminen, harjoittelu tai työkokemuksen hankkiminen ei korvaa yrityksen henkilöstöä. Tästä on pidettävä kiinni. Hyvin toimivaa järjestelmää ei pidä pilata opetuksen laiminlyönneillä tai edullisen työvoiman väärinkäyttönä.

Koko työyhteisö on pidettävä ajan tasalla oppimisen toteuttamisessa. Tässä tarvitaan luontevaa ja avointa yhteistoimintaa. Näin luodaan myönteinen ilmapiiri työntekijöiden ja opiskelijoiden välille.

Asianmukainen opastus ja ohjaus kuuluvat olennaisena osana työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen. Tätä tukee työpaikkaohjaajien organisoitu koulutus. Opettajien työelämäjaksot antavat mahdollisuuden päivittää työelämässä tapahtuvia muutoksia ja mahdollistavat laadukkaan ja ajanmukaisen opetuksen.

AHTI RUOPPILA aluejohtaja SAK ASKO JUUTI aluetoimikunnan pj. STTK TUULA PELTONEN aluetoimikunnan pj. AKAVA

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kirja on seikkailu

Vanhus- asiassa tarvitaan ryhtiliike

Kotoutus on hyvällä mallillla

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Tekeekö seksuaalikasvatus nuorista helppoja uhreja?

Tulevaisuuden hoiva

Ei auta pelkkä raha ja mitoitus

Numerot kertovat aina ihmisistä, kokoomus

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.