Urheilusta, politiikasta ja arvokisaboikoteista

Sotshin talviolympialaisten alla on meillä Suomessakin käyty keskustelua urheilun ja politiikan suhteista. Esille on nostettu tulevien, mahdollisesti jopa 40 miljardia maksavien kisojen merkitys Venäjän sisäpolitiikassa.

Kisojen on pelätty antavan hyväksyntä Venäjän harjoittamalle ihmisoikeuspolitiikalle ja sopivan huonosti olympialaisten tasa-arvoa korostavaan arvomaailmaan. Estääkseen Venäjän nykyjohdon hyötymisen kisoista ja parantaakseen ihmisoikeuksien tilannetta moni suomalainenkin poliitikko on väläytellyt viime aikoina kisojen boikotointia. Kansainvälisen politiikan nimistä kisat jättävät väliin muun muassa Ranskan presidentti Nicolas Hollande ja Britannian pääministeri David Cameron.

Ihmisoikeuksien ja poliittisen tasa-arvon toteutuminen ovat asioita, joiden puolesta pitääkin kantaa huolta. Jopa henkilökohtaiset boikotit voivat tulla kyseeseen, jos siltä tuntuu. Silti Sotshin kisojen ajatukset kokonaisten maiden poisjäänneistä vastalauseena Venäjän politiikalle ovat olleet aikataulullisesti aivan liian myöhään esitettyjä ajatuksia.

Maakohtaisia boikotteja vastaan puhuvat myös aiemmat kokemukset. Niillä saavutetut tulokset ovat olleet laihoja, esimerkkeinä Moskova ja Los Angeles. Boikottien ongelmana on se, että ne kaappaavat samalla urheilijat panttivangeiksi. Urheilijat eivät valitse sitä, missä kulloisetkin arvokisat käydään, tai missä he pääsevät ammattiaan harjoittamaan. Siksi on urheilijoiden oikeusturvan kannalta todella surullista, jos arvokisojen toteutumisesta aletaan spekuloida vain muutama kuukausi ennen suunniteltua h-hetkeä.

Siksi tärkeiden ihmisoikeuskysymysten ajamiseen niin Venäjällä kuin muuallakin tulee löytää muita tehokkaampia välineitä. Olennaista olisi vaikuttaa kansainväliseen olympiakomiteaan ja kansainvälisiin lajiliittoihin siinä vaiheessa, kun isojen kisojen hakuprosessit ovat vielä käynnissä. Silloin paranevat menestysmahdollisuudet niissä hakijamaissa, joissa demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat vahvempaa.

Toisaalta valtioiden soveliaisuuden arvioinnissa kannattaa pitää mielessä myös jonkinlainen suhteellisuudentaju. Täydellisiä yhteiskuntia kun ei ole olemassakaan. Jopa meiltä Suomesta löytyy ihmisoikeusrikkomuksia, mutta pitäisikö sen takia meiltä kieltää urheilun arvokisat? Jos kisojen järjestämisen ehdoksi asetettaisiin täydellinen ihmisoikeuksien noudattamispakko, uskoisin, ettei kovin monta valtiota jäisi jäljelle.

Politiikan mukanaoloa urheilussa ja erityisesti arvokisoissa ei voida välttää. Politiikkaa tehdään urheilulla ja joskus urheilu, kuten Meksikossa 1968 oli poliittista. Silti urheilu on pohjimmiltaan politiikkaakin vahvempaa – kaikkia meitä yhdistävää.

”Urheilu sätkii jossain lavasteissa”, kirjoitti arvostamani Keskisuomalaisen urheilukirjoittaja. Ei se sätki. Urheilu ja olympialaiset elävät urheilijoissa paikasta ja ajasta huolimatta. Sitä voimme kaikki kysyä vaikka comebackin tehneeltä Janne Ahoselta tai 43-vuotiaalta Teemu Selänteeltä, jotka molemmat palavat halusta edustaa maataan olympialaisissa vielä kerran.

Sinuhe Wallinheimo

kansanedustaja (kok.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Luonnonkukkia Jyväskylän viheralueille

Avoimen väylä yliopistoon uhkaa maksutonta koulutusta

Lyhyet

Kaupunkipyörät ovat osa joukkoliikennettä

Lyhyet

Lyhyet

Britannian pääministeri kokeilee rajoja

Ihmisen erityislaatu, onko sitä?

Lyhyet

Veikkaus viimein havainnut ongelmat

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.