Urtinpohjan tonttien vuokrasopimukset

Urtinpohjan kesämökit on rakennettu 1950-luvulla. Rakentajina olivat rintamamiehet perheineen. Alue on valtakunnallisesti ainutlaatuinen kesäasuntoyhteisö. Vuokralaisten panos on ollut merkittävä, kun alueelle on rakennettu talkoovoimin toimiva tieverkosto, joka on kaikkien kaupunkilaisten käytössä. Tiemaksun maksajien vähetessä jäljelle jäävät mökkiläiset kieltänevät yksityistien yleisen käytön.

Alueella viettävät kesiään ja osittain myös talviaikaa vuokralaisten suvut jo jopa neljännessä polvessa. Alueella on 20 kesämökkiä ja mökeillä viettää kesäisin aikaansa vähintäänkin 400–500 mökkiläistä ja heidän vieraitaan.

Jos mökit puretetaan, on varmaa, että Urtinpohjan ranta hiljenee. Ranta on lahden ”pimeällä” puolella korkean vuoren katveessa. Se on louhikkoinen ja mutapohjainen eikä sinne ole laitureiden hävittämisen jälkeen helppo rantautua ja uiminenkin on lähes mahdotonta.

Jyväskylä menettää vuokratuloja noin 3000 euroa ja tiehoitokunta tieosuusmaksuja 2500 euroa vuosittain. Kesämökkiläisiltä riistetään pois huomattava henkinen ja aineellinen varallisuus sekä aiheutetaan tuskaa ja huomattavia mökkien hävittämisestä aiheutuvia kuluja. Joku on paheksunut mökkien huonoa kuntoa, mutta syynä ei ole vuokralaisten välinpitämättömyys vaan lyhyt viimeinen vuokrasopimus. Ei ole järkevää sijoittaa mittaviin korjauksiin varoja tällaisessa tilanteessa.

Tontit ovat olleet vuokrattuna jo liki 60 vuotta, joka on kaupunginarkkitehdin mukaan luonteeltaan tilapäistä. Sen lisäksi mökkien läsnäolo aiheuttaa kunnallistekniikan rakentamisen alueelle. Alueella ei ole tosiaankaan sähköä, ei vettä eikä viemäriverkostoa. Mistä tällainen tarve äkkiä syntyy 60 vuoden jälkeen?

On kuulemani mukaan jokin maakuntakaava, josta kukaan ei tunnu tietävän, mistä se on tullut ja kuka sen on laatinut. Ainakaan alueen käyttäjiltä ei ole kaavan tekoaikaan kysytty minkäänlaista mielipidettä eikä asiasta tiedotettu. Ja, jos halua riittää, kaavaa voi aina muuttaa.

Jos vuokrasopimusten päättämistä perustellaan sillä, että alue palautetaan yleiseen virkistyskäyttöön, tulevat seuraukset olemaan päinvastaiset. Alue poistetaan kokonaan virkistyskäytöstä ja tullaan aiheuttamaan mielipahaa sadoille nykyisille ja vuosien aikana tuhansille alueella vapaa-aikaansa viettäneille. Olisi helpompi ymmärtää häätö alueelta, jos sille olisi tulossa jotain muuta järkevää käyttöä, mutta tuloksena on vain käyttämätöntä joutomaata.

Heimo Nieminen

ja 18 muuta vuokralaista

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.