Uskonnon harjoittaminen ei kuulu koulun tehtäviin

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo kirjoitti (Ksml 28.5.) koulun tehtävästä edistää uskontojen lukutaitoa.

Keskitalo puolustaa uskonnon harjoittamista kouluissa ja peräänkuuluttaa kouluilta uskontokasvatusta. Hänen mukaansa aitoon suvaitsevaisuuteen ja monikulttuurisuuteen kuuluu uskontojen näkyminen julkisessa tilassa.

Uskontokasvatus ja uskonnon opetus ovat käsitteinä kaksi eri asiaa. Tunnustukseton uskonnonopetus kuuluu opetussuunnitelmaan, uskontokasvatus taas ei.

Uskontokasvatusta voidaan harjoittaa nykylainsäädännön mukaan päiväkodeissa vanhempien vakaumuksen mukaan, mutta sielläkään se ei tarkoita uskonnon harjoittamista päiväkodin järjestämänä. Kouluihin uskontokasvatus ei kuulu.

Lainsäädännön, opetussuunnitelman ja opetushallituksen ohjeiden mukaan kouluilla ei ole velvollisuutta järjestää uskonnon harjoittamista, kuten uskonnollisia aamunavauksia, koululaisjumalanpalveluksia, ruokarukoilutusta tai uskonnollisten laulujen laulamista.

Keskitalo vetoaa perustuslakiin, jossa turvataan kaikille oikeus oman uskonnon harjoittamiseen ja sen mukaiseen uskontokasvatukseen. Keskeinen sana lakitekstissä on oikeus, joka tuntuu usein tällaisissa kommenteissa unohtuvan.

Uskontokasvatus kuuluu kodille ja seurakunnille, ei koululle, kunnalle tai valtiolle. Eri maailmankatsomuksista kertominen ja kriittisen ajattelun opettaminen taas on koulun tehtävä.

Mitä tulee kohistuun Vaajakummun koulun päätökseen karsia uskonnollinen osuus pois perinteikkäästä jäähyväislaulusta, on todettava rehtorin päätöksen olleen esimerkillinen ja täysin oikea. Perustuslain mukaan kenelläkään ei ole velvollisuutta uskonnon harjoittamiseen ja niinpä koulun yhteisissä juhlissa ei yksinkertaisesti tule harjoittaa uskontoa. Yhteinen juhla kuuluu kaikille uskontoon katsomatta.

Keskitalo viittaa perustuslakivaliokunnan tulkintaan, jonka mukaan yksittäinen virsi, kuten keväällä Suvivirsi, ei tee yhteisestä juhlasta vielä uskonnollista, vaan virttä voidaan pitää perinteenä. Tulkinnasta voitaneen päätellä, että yksittäinen virsi menee perinteen piikkiin, useammat tekevät juhlasta uskonnollisen. Vaajakummun koulussakin lauletaan keväisin perinteinen Suvivirsi, joten päätös karsia uskonto juhlan muista osista on aivan oikea.

Keskitalo kirjoittaa myös siitä, että uskonnon ja uskonnon harjoittamisen tulisi näkyä julkisessa tilassa. Toki yksityishenkilöt ja uskonnolliset yhteisöt saavat harjoittaa uskontoaan myös julkisesti ja julkisessa tilassa, mutta on aivan eri asia, kuuluuko uskonnon harjoituksen organisoiminen valtiolle, kunnalle tai koululle.

Julkinen sektori ei voi suosia toiminnassaan yhtä uskontokuntaa ylitse muiden, sillä se ei millään muotoa edistä suvaitsevaisuutta.

Keskitalon mielestä on outoa, että uskonnon harjoittamista kouluissa kritisoi vain pieni joukko kantasuomalaisia, eivätkä esimerkiksi maahanmuuttaja-muslimiperheet.

On aika uskomatonta, että uskonnottomuutta ei edelleenkään pidetä vakavasti otettavana maailmankatsomuksena, vaan ainoastaan sen puutteena – varsinkin kun kirkon tutkimuskeskuksen teettämän tutkimuksen (TNS Gallup Oy, 2011) mukaan vain 27 prosenttia suomalaisista uskoo kristinuskon jumalaan ja 21 prosenttia ei usko lainkaan jumalan olemassaoloon.

Keskitalon mukaan oman uskonnon tuntemus on perusta, jonka pohjalta voi tutustua muihin uskontoihin kunnioittavasti. Miten pienestä pitäen lapseen iskostettu olettamus muiden väärässä olemisesta edistää kunnioittavaa asennetta muita kohtaan? Aidosti suvaitsevaisiksi maailmankansalaisiksi opitaan kriittisen ajattelun ja avoimen asenteen avulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.