Vaikeat tilaratkaisut

Kiitän Heidi Rentolaa ja Kati Kallimoa vastauksesta ja näkemyksistä (KSML 17.6.) esittämääni kritiikkiin Jyväskylän perusterveydenhuollon tilaratkaisuista. Samalla haluan kiittää muutoin hyvästä yhteistyöstämme sosiaali- ja terveyslautakunnassa.

Toki sitoumukset Sairaala Novan tilojen vuokraamisesta tehtiin jo 2014, mutta asiaa olisi voitu halutessa tarkastella vielä ennen kaupunginhallituksen 15.6. vuokrasopimusten lopullista sinetöimistä.

Esitin tuossa kokouksessa, että päätös vuokrasopimuksesta palautettaisiin uudelleen valmisteluun. Evästyksenä oli, että vuokrattavia tiloja tulisi tarjota yksityisille terveydenhuollon palveluiden tuottajille ja selvittää heidän kiinnostuksensa tilojen vuokraamisesta ainakin Kuokkalan ja keskustan terveysasemien siirron aiheuttamille tilasitoumuksille Sairaala Novassa.

Jos kiinnostuneita olisi löytynyt, olisi Kuokkalan ja keskustan terveysasemien elinkaarta voitu jatkaa nykytiloissa ja tiukassa taloustilanteessa. Myös Keski-Suomen sairaanhoitopiiri olisi saanut omassa hankalassa taloustilanteessaan tuloja muualtakin kuin jyväskyläläisiltä veronmaksajilta.

Asiasta äänestettiin vastaesitykseni pohjalta kaupunginhallituksessa 15.6. ja esitykseni hylättiin äänin 7–3. Kolme kaupunginhallituksen jäsentä olivat jäävejä käsittelemään asiaa.

Toivon todella, että joukkoliikenne- ja paikoitusongelmat saadaan ratkaistua tulevana syksynä. Joka tapauksessa nämä ratkaisut jo yksistään tulevat nostamaan tilaratkaisuiden lisäksi merkittävästi kustannuksia.

 

Eniten olen kustannusten nousun lisäksi huolissani noin 60 000:n jyväskyläläisen perusterveydenhuollon palveluiden karkaamisesta kauemmaksi ja heidän asiointikustannustensa nousua.

Edelleen on ratkaisematta mm. hammashoidon ja neuvolapalveluiden tilaratkaisut niiltä osin kun ne tulevat suunnitellusti jatkumaan Kuokkalassa ja keskustassa, kustannustekijöitä nämäkin. Jatkavatko nämä vanhoissa, elinkaarituomionsa saaneissa tiloissa vai rakennetaanko niille uudet tilat?

Rakennusten elinkaarien pituuteen suhtaudun hyvin skeptisesti. Lohikosken vanhan kirjastorakennuksen todettiin jo vuonna 2010 olevan elinkaarensa päässä, vaan siellä se seisoo edelleenkin Laukaantien varressa ja on vieläpä ymmärtääkseni käytössä, vaikkakaan ei enää kaupungin omistuksessa.

Jukka Hämäläinen

kaupunginvaltuutettu (sd.)

kaupunginhallituksen jäsen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Tiedätkö tiestä?

Lyhyet

Lyhyet

Virkalääkärin virkavastuu on pulmallinen asia

Tasa-arvo kuuluu meille kaikille

Lyhyet

Mielipide: Puu on mainio rakennusmateriaali, mutta sen päästövähennys ei ole kummoinen – betonin pitäisi olla Suomessa lähes hiilineutraalia vuoteen 2050 mennessä

Kaupunki ei todellakaan vastaa

Mielipide: Lääkärikoulutuskeskustelu toistelee vanhoja perusteluja

Mielipide: Innovatiivista yhteistyötä tulevaisuuden eteen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.