Vaikuttavuustyökalu kaupunginvaltuustolle

Jyväskylä on ajautumassa kriisikunnaksi. Sen voi estää vain nopea ja radikaali palveluiden alasajo lähes kaikilla sektoreilla, jos aiotaan saada talous tasapainoon vuoteen 2017 mennessä. Kaupungin työntekijöiden määrä vähenee vaikka saman aikaisesti kaupungin väkiluku nousee noin 1100 asukkaalla vuodessa. Lasten ja vanhusten määrät ovat myös nousussa. Työt siis lisääntyvät.

Kaupunki maksaa tänä vuonna noin 16 milj. euroa sakkoa siitä, että ei pysty organisoimaan työttömille työtä tai koulutusta. Kaupunki joutuu maksamaan erikoissairaanhoidosta lisää noin 5 miljoonaan euroa, kun perusterveydenhoito ei toimi. Noin 10 prosenttia väestöstä käyttää noin 75 prosenttia sote-palveluista. Kaupunki ostaa palveluita ja toimenpiteitä, mutta ei tiedä vaikuttavuutta.

Kaupunki on ajautunut jatkuvaan ja kiihtyvään leikkausten ja supistusten kierteeseen, jonka kaupunginvaltuusto hampaitaan kiristellen joutuu vuosi vuoden perään hyväksymään. Kaupungin talous ei tule koskaan tasapainottumaan ellei raskaita kustannuksia aiheuttavia mekanismeja saada purettua ennen kustannusten syntyä. Kaupunginvaltuuston olisikin tehtävä investointeja näiden mekanismien purkamiseen.

Kaupungin investointiohjelmaan tulisi rakentaa vaikuttavuusinvestointien kokonaisuus. Valtuusto voisi käynnistää esimerkiksi ohjelman, joka tähtää diabetessairastavuden vähentämiseen. Jos ohjelma tuo tulosta, saaduilla säästöillä maksetaan ohjelma. Jos ohjelma ei tuo tulosta, ohjelman rahoittaja jää ilman korvausta. Kuka tällaista hanketta rahoittaisi? SITRA haikailee kansainvälisten riskirahoittajien perään. Se ei ole tarpeen eikä viisasta.

Rahoittajina voisi olla esimerkiksi suomalaiset julkiset eläkesäätiöt. Kaupunki voisi itsekin rakentaa kohtuullisen investointirahaston tätä tarkoitusta varten valtuuston käyttöön.

Matti Vesa Volanen

kaupunginhallituksen jäsen (vas.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Lyhyet

Lyhyet

Metsiä älköön hävitettäkö

Raskaussyrjintää on kunnissa yhä aivan liikaa

Pyöriä nuorille vai kuljetusapua vanhuksille?

Miksi päättäjiä ei kiinnosta tieteellinen tieto metsistä?

Akkujen metallit kaupan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.