Vaivaako Nato-intoilijoita pakkomielle?

Vaikuttaa siltä niin kuin Nato-intoilijat olisivat pakkomielteisiä. He vaativat vuodesta toiseen, jopa vuosikymmenestä toiseen Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon välittämättä lainkaan siitä, mitä seurauksia siitä Suomelle ja kenties koko Euroopalle olisi. Pakkomielteinenhän kokee pakonomaista tarvetta toteuttaa jokin asia tai tehdä jokin teko välittämättä lainkaan toteutuksen seurauksista.

Jos kyseinen liittyminen tapahtuisi, maahamme tuotaisiin hyvin pian Naton aseistusta ja kenties sotajoukkojakin, vaikka liittymisvaiheessa luvattaisiinkin olla niin tekemättä.

Silloin myöskin Venäjä katsoisi oikeudekseen vahvistaa aseistustaan ja sotilaallisia joukkoja Suomen suunnalla, jonka jälkeen ei tarvittaisi kuin jokin provokaatio kummalta puolen hyvänsä niin yhteenotto olisi väistämätön. Senhän tietää miten Suomelle siinä kävisi.

Eräiden arvioiden mukaan Venäjällä on ydinaseita niin paljon, että he kykenisivät tuhoamaan vaikka koko maapallon. Sitäkö Nato-intoilijat haluavat? Siinä rytäkässä menisivät kyllä mainitut intoilijatkin, elleivät he sitä ennen olisi ehtineet paeta maasta.

Sotilaallisen voiman lisääminen vie aina lähemmäksi sotaa, jonka nykyaikaisilla aseilla käytynä on raakaa ja julmaa. Se voi tuhota kokonaisia kansakuntia. Sen vuoksi kaikenlainen sotainen kiihotustyö on suorastaan rikollista, jonka harjoittajat pitäisi saattaa edesvastuuseen.

Suomi on historiansa aikana käynyt useita sotia, joista raskain oli ns. jatkosota. Siihen jouduttiin, kun eräät silloiset poliitikot haaveilivat Suur-Suomesta, jonka toteutumiseen Saksan avulla he uskoivat. Mutta toisin kävi: Suur-Suomi jäi haaveeksi ja jopa Mannerheimkin joutui laittamaan miekkansa tuppeen, vaikka Viena ei ollut vielä ”vapaa”.

Kyseisen sodan aiheuttamat haavat eivät ole vieläkään kaikilta arpeutuneet. Sen vuoksi emme tarvitse maahamme mitään Naton kaltaisia hyökkäysliittoja, vaan tehokkaampaa toimintaa rauhan puolesta.

Edesmenneiden presidenttiemme Paasikiven ja Kekkosen viitoittaman politiikan ansiosta meillä on ollut jo noin 70 rauhan vuotta. Toimikaamme niin, että tämä kehitys edelleen jatkuu.

Viljo Häkkinen

Äänekoski

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.