Valtuusto on pian turhan iso

Kuntalaki antaa mahdollisuuden pienentää valtuuston kokoa. Nyt valtuutettujen määrä esimerkiksi Jyväskylässä on 67. Uusi määrä voisi lain mukaan olla vähintään 59 valtuutettua.

Vaikka suunta on oikea, vastaako määrä mm. sote-muutoksia ja vallan siirtoa tytäryhtiöihin, lautakunnille ja virkamiehille?

Valtionvarainministeriön mukaan sote voi puolittaa kuntien menot ja se kuvannee myös arvion takana olevaa toimintaa. Tällä logiikalla valtuustonkin työstä poistuu merkittävä osa.

Kuntalaisjärjellä ajatellen valtuuston voisi siis puolittaa, mutta tässä tilanteessa lakisääteinen minimi on alku oikeansuunteiselle kehitykselle.

Kuntien suurista toiminnallisista muutoksista johtuen lakia täytyy minimimäärän osalta tehdä joustavaksi; voihan olla että jossakin kunnassa pärjätään vähemmälläkin, kun on tajuttu kansanviisautta mukaillen että ”suuressa joukossa tyhmyyskin tiivistyy”.

Jyväskylässä valtuuston koosta päätetään saamani tiedon mukaan syksyllä.

Kari Halttunen

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.