Vammaisneuvosto ei ole portinvartija

Keskisuomalaisen ryhmäkantelua koskevassa jutussa (5.1.) on epätäsmällisyyksiä.

Vammaisten arkea koskevia päätöksiä ei tehdä vammaisneuvostossa, vaan niitä tekevät kaupungin viranomaiset ja lautakunnat. Talousarviosta päättää kaupunginvaltuusto. Ne vastaavat palveluiden toimivuudesta tai toimimattomuudesta Jyväskylässä.

Konkreettista tukea esimerkiksi valituksessa saa sosiaaliasiamieheltä, koulukuraattorilta tai oikeusavustajilta. Vammaisjärjestöt antavat vertaistukea.

Neuvosto ei ole, kuten jutussa kerrotaan, vammaisten ja heidän omaistensa tai vammaisjärjestöjen yhteistyöelin. Se on vammaisten henkilöiden edustajien ja kaupungin lautakuntien välinen toimikunta, jossa ovat myös kaupunginhallituksen, nuorisovaltuuston ja joukkoliikennejaoston yhdyshenkilöt. Vammaisjärjestöjen tai kuntalaisten antama palaute käsitellään kokouksissa, esimerkiksi kohdassa kyselyt ja aloitteet.

Vammaisneuvoston tehtävänä on vammaispalvelulain mukaan edistää ja seurata kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten henkilöiden kannalta. Laissa myös mainitaan tavat, joilla asioita hoidetaan. Niitä ovat aloitteet, esitykset ja lausunnot.

Kunnan kaikkien viranomaisten on edistettävä vammaisten elinoloja, ehkäistävä epäkohtien syntymistä ja poistettava haittoja, jotka rajoittavat vammaisten toimintamahdollisuuksia ja osallistumista. YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista korostaa tätä entisestään.

Jyväskylässä tehdään tuhansia asiallisia päätöksiä vuosittain. Mutta varsinkin kehitysvammaisten palveluja, omaishoidon tukea, kuljetuspalveluja ja henkilökohtaista apua koskevista päätöksistä on viime vuosina valitettu viranhaltijoille, yksilöasiainjaostolle, lautakunnille tai hallinto-oikeuteen. Näiden palvelujen heikentämistä koskevista, yleensä talousarvioon liittyvistä linjauksista neuvosto on kriittiset lausuntonsa antanut. Valitusten määrää ja sisältöjä yleisellä tasolla käsittelimme joulukuun kokouksessa ja pyysimme siitä vielä lisäselvitystä.

Myös julkisten ja liikerakennusten esteettömyydestä kirjoitamme lausuntoja – vapaaehtoisvoimin, mikä ei tässä alvaraaltolassa ole pikkujuttu.

Rauno Hokkanen

pj., Jyväskylän vammaisneuvosto

Suvi Perttula

varapj., Jyväskylän vammaisneuvosto

sivistyslautakunnan jäsen (vihr.)

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Taitetun indeksin oikaisu lisäisi verotuloja

Kenen käsissä Jyväskylän kaavoitus?

LyhyetRaamattuun uskovat eivät ole joko lukeneet tai ymmärtäneet sitä.Esim: 1. Moos. 19: 7–8Perustotuus: ”Ihminen olet ja tulet pysymään eliöiden ja elottoman ympäristön vaikutusverkoston osana.”

Lyhyet

Myös yksityishenkilöiden veronkierto estettävä

Masennuksesta ja surusta

Venäjä, idästä ei mitään uutta

Lyhyet

Tulevaisuuden työelämä kaipaa ”sosiaalisia nörttejä”

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.