Vanhempien yhdenvertaisuus on lasten perusoikeus

Tänä vuonna lapsiperheet ovat odottaneet kesää monenkirjavissa tunnelmissa. Koronakevään jälkeen ilmassa on ollut väsymystä muutosten keskellä ja huolta arjen sujumisesta, mutta myös uudenlaista iloa perhe-elämästä.

Koronakevät on kuitenkin ollut siinä mielessä poikkeuksellinen, että sen vaikutukset ovat kohdistuneet kaikkien lapsiperheiden arkeen. Näin ollen myös ne perheet, joissa muutokset on koettu hyviksi, ovat käyttäneet voimavarojaan, ehkä jopa huomaamattaan.

On ollut hienoa nähdä, miten vanhemmat ovat miettineet oman perheen lisäksi myös muiden perheiden pärjäämistä. Huoli lasten koulunkäynnin sujuvuudesta, päiväkotipuuhien puutteesta ja kavereista erossa olemisesta ovat olleet yhteisiä puheenaiheita.

Yhteinen kokemus on herättänyt vanhempia pohtimaan lapsiperheiden eriarvoisuutta.

Tiedetään, että hyvinvoinnilla ja huono-osaisuudella on taipumus kasaantua. Tälläkin kertaa koronaviruskriisin haitalliset vaikutukset ovat kohdistuneet erityisesti haavoittuvimmassa asemassa oleviin lapsiin perheineen. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän tuoreen raportin mukaan juuri näiden lasten eriarvoisuus ja syrjäytyminen ovat lisääntyneet (KSML 25.6.).

Meidän vanhempien ja huoltajien rooli on olla hyvän kasvun ja kehityksen takaajia omille lapsillemme. Meillä on kuitenkin paljon annettavaa muille lapsille ja perheille ja vastavuoroisesti toisilla perheillä meille.

Kun lapsemme ovat saman yhteisön jäseniä, oli sitten kyse koululuokasta, päiväkotiryhmästä, harrastusporukasta tai pihapiirin lapsilaumasta, olemme automaattisesti kytköksissä toisiimme.

Yhteisestä kytköksestä aukeaa hieno näkymä vanhempaintoiminnan ytimeen, joka on yhteinen kiinnostus lapsia, nuoria ja koko yhteisöä kohtaan. Lastemme läheisimpinä aikuisina meillä on paljon tietoa lastemme, heidän ystäviensä ja kokonaisten ryhmien hyvinvoinnista.

Vanhempina ja huoltajina kannamme tasavertaisesti vastuuta seuraavasta sukupolvesta. Yhtä tasavertaisesti meillä on oikeus perheitä tukeviin palveluihin ja hyvinvointia edistävään tutkittuun tietoon. Lastemme ja nuortemme kasvuyhteisöt - varhaiskasvatus, koulut ja toisen asteen oppilaitokset - ovat tässä avainasemassa.

Juuri nyt on ehdottoman tärkeää, että lomautukset, supistukset, toisiin työtehtäviin siirtämiset ja muut opetus- , kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan työntekijöihin taloudellisista syistä kohdistuvat toimenpiteet eivät vaikuta lapsiperheiden hyvinvointipalveluihin huonontavasti.

Lisäksi on varmistettava, että jokaiselle perheelle ojennetaan auttava käsi. Yksikään lapsiperhe ei ole ollut suojassa tältä keväältä.

Me vanhemmat ja huoltajat tarvitsemme kannattelua. Tarvitsemme jonkun, jolle kertoa pohjattomasta ilosta ja rakkaudesta, jota lastamme kohtaan tunnemme.

Meidän täytyy tietää kenelle voimme kertoa, että nyt en jaksa, vaikkei edes tiedä mitä ei jaksa ja mistä koko olo kumpuaa. Meidän on voitava luottaa siihen, että perheemme nähdään kokonaisuutena ja että meitä arvostetaan.

Myös lapsemme ja nuoremme ovat kannatelleet toisiaan ja ottaneet kantaakseen ystäviensä ja heidän perheidensä taakkoja. Osaammeko kuulla ja kannatella heitä?

Tämän kevään jälkeen ei voida olettaa, että ”perheet kyllä ottavat yhteyttä jos on ongelmia”. Silloin on jo tapahtunut jotain, jonka olisi voinut estää tulemalla aiemmin vanhemman, lapsen tai nuoren rinnalle kulkemaan.

Siksi on osattava kysyä: ”Mitä sinulle kuuluu?”

Toiminnallisessa ja hyvin johdetussa kodin ja kasvuyhteisöiden yhteistyössä tuo kysymys on helppo asettaa. Lisäksi yhdenvertainen toimiminen toisten vanhempien, lasten ja eri alojen ammattilaisten kanssa antaa meille kaikille iloa ja oppia. Jokainen meistä on tärkeä.

Kuullaan toisiamme ja kuljetaan rinnakkain. Olemme sen ansainneet.

Senja Hirsjärvi
äiti ja sosiaalialan ammattilainen
Puistokoulun Tuki ry:n vanhempaintoimija

Teksti liittyy Jyväskylän vanhempainfoorumi ry:n ja Keski-Suomen LAPE-muutosohjelman vanhemmuutta käsittelevään kirjoitussarjaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Mielipide: Kaukolämmön kilpailukyvystä huolehdittava

Mielipide: Liikenteeseen saatava ennakoivaa silmäpeliä

Mielipide: Tasa-arvo ei ole kehollista

Korona vallan välineenä?

Mielenterveys- palvelut nyt tiukassa

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.