Vanhojen päivä on kilpavarustelua

Minulla ja monella muulla lukion toista vuosikurssia käyvällä opiskelijalla on helmikuussa edessä yksi lukion kohokohdista, nimittäin vanhojenpäivä.

Koulussani tanssipareja varailtiin jo ensimmäisen opiskeluvuoden syksyllä, ja nyt ei muusta puhutakaan kuin mekoista, kampauksista ja jatkomökkien varaamisesta.

Varsinkin tytöt joutuvat pohtimaan budjettiaan, sillä mekon, kampauksen ja ehostuksen lisäksi rahaa saa palamaan tanssikenkiin, koruihin, hanskoihin, laukkuun, illalliseen, jatkomekkoon...

Vanhojenpäivä on perinteisesti abiturienttien penkinpainajaisia seuraavana päivänä. Tapahtuman alkuperäinen ajatus oli pukeutua kotoa tai muualta löydettyihin vanhoihin pukuihin; nykyään on yleistä ostaa tai vuokrata aivan uusi, muodikas tanssipuku.

Puvut ovat kehittyneet vuosien varrella yhä enemmän yhdysvaltalaisen prom-perinteen suuntaan. Olen itse vasta tänä vuonna herännyt kyseenalaistamaan vanhojentanssien nykyisen idean. Miksi ennen niin halvasta huvista on tullut kallista lystiä ja varsinaista kilpavarustelua?

Mitä jos en osaa tanssia, kengät hiertävät, joku astuu helmani päälle cicapon pyörteissä, olenkin liian lihava mekkooni, kampaaja ei tee oikeanlaisia kiharoita ja meikki epäonnistuu? Tai kompastun, kengistä irtoaa korko, irtoripset tippuvat tangon taivutuksessa, itseruskettava pettää ja näytän rumalta kuvissa?

Stressin aiheita on monia, mutta niistä päällimmäisenä mielessä kummittelee raha. Ystäväni kulutti jopa 700 euroa unelmiensa vanhojentanssimekkoon. Toisaalta joku voi selvitä koko päivästä 30 eurolla.

On tietysti liioiteltua sanoa, että koulu kannustaisi tuhlaamaan vanhojen tansseihin paljon rahaa, mutta ei se joka tapauksessa yritä sitä aktiivisesti estääkään.

Vanhojenpäivään osallistuminen ei toki ole pakollista, mutta kun muut niin minäkin... Vaatii luonnetta ilmestyä paikalle mummon vanhassa koltussa, kun kaikilla muilla tytöillä on päällään prinsessaunelmat.

Ja kuten todettua, onhan se kuitenkin lukioajan kohokohta, yhteishenkeä luova kerran elämässä -kokemus, joka opettaa hyviä tapoja ja perinteikkäitä tansseja.

Mielestäni vanhojen tanssit on hieno tapahtuma, jonka jatkumista täytyy tulevaisuudessakin vaalia. Päivän alkuperäistä ideaa tulisi kuitenkin painottaa nykyistä enemmän.

Kauhulla odotan aikaa, jolloin tytöt pukeutuvat tansseihin lyhyisiin makkarankuorimekkoihin ja bilebiisit syrjäyttävät perinnetanssit. Mutta eiköhän muoti tässäkin tilanteessa kulje ympyrää ja vanhat puvut palaa taas käyttöön tuoden klassisen ilmapiirin takaisin.

Jemina Holma

Cygnaeus-lukio

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kesätyöseteli kaikille päättöluokkalaisille!

Lippumme elää ajassa

Lyhyet

Lyhyet

Ennätyksiä ilman lapinlisää

Lyhyet

Lyhyet

Punamullan jakopolitiikan paluu

Nopeuden palvonnassa unohtuu tavaraliikenteen hidastava vaikutus

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.