Vanhuus ja nykyajan työelämän uudet arvot

Hallituksen ja työnantajien intressit eivät käytännössä lainkaan kohtaa. Hallitus ajaa eläkeiän nostamista useilla vuosilla ja työnantajat yhä enemmän suosivat nuoria työntekijöitä. Toisaalta ymmärrän työnantajankin kannan. Nuoret ovat "tabula rasoja". Heillä ei ole kokemusta eikä ennakkokäsityksiä , joten heitä on helppo muokata mieleisekseen. Nuorilla ei ole muutosvastarintaa, koska heillä ei ole mitään piintyneitä tapoja, joita muuttaa. He vasta opettelevat työelämää.

Yhteistoimintaneuvottelujen tilanteessa on monissa yrityksissä puolusteltu työntekijöiden päästyä "eläkeputkeen". Mikä ihmeen eläkeputki? Jokainen irtisanottu on TYÖTÖN työnhakija eikä hän voi esimerkiksi oleilla ulkomailla viikkoa pidempään. Tänä päivänä, jos irtisanottu henkilö on täyttänyt 57 vuotta, hän saa toki ansiosidonnaista päivärahaa eläkeikäänsä saakka, mutta silti hän on TYÖTÖN työnhakija kuusi vuotta ennen eläkeikäänsä. On erittäin epätodennäköistä, että hän työllistyy.

Kukaan tuskin kuvittelee, että yksikään varsinkaan yksinelävä ihminen tässä suloisessa Suomessamme voisi tulla toimeen peruspäivärahalla. Ansiosidonnainen on vain vähän yli puolet normaaliansioista, joten pienipalkkainen "eläkeputkessa oleva putoaa auttamatta köyhyysloukkuun lopuksi iäkseen. Ne nuoremmat työttömät, jotka joutuvat olemaan työttömänä yli 500 ansiosidonnaisen päivän, joutuvat hakemaan elantonsa "toiselta luukulta". Ainakaan tietääkseni Suomessa ei onneksi nälkään kuole enää kukaan.

Eläkeiän nostamisella hallitus sysää "eläkeputkiin" irtisanottujen henkilöiden taloudellisen tuen työttömyyskassoille sen sijaan, että se tutustuisi työelämän realiteetteihin ja alkaisi esimerkiksi tukea työnantajia vanhenevien työntekijöiden työllistämiseksi.

Jo vuosia vanheneminen on Suomen maassa ollut tauti. Kokeneita työntekijöitä ei enää arvosteta. Kokemus on pikemminkin rasite kuin hyve. Vanhenevat työntekijät koetaan usein kehityksen jarruiksi. Jokainen tämän päivän nuori on jonakin päivänä vanha, jos elää saa.

Tänä päivänä rakennetaan se huominen, jossa nuoret joutuvat elämään ja vanhenemaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikenikäisiä ihmisiä pitää arvostaa - vauvasta vaariin. Ne kurttuiset vanhukset, jotka nyt lojuvat terveyskeskuksien vuodeosastoilla alimiehitetyn henkilökunnan hoivissa, ovat niitä ihmisiä, joita me kaikki saamme kiittää itsenäisestä Suomesta ja hyvinvoinnista. Sillä, joka heitä halveksii, on vielä elämässä paljon opittavaa!

Työttömyys on hirveä isku minkä ikäiselle hyvänsä! Täytyy vain kädet ristissä toivoa, että tämä lama pian selätettäisiin ja ihmisille olisi taas työtä ja toimeentuloa.

HELENA TJÄDER työsuojeluvaltuutettu Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Keski-Suomen kuntien talous on saatava kuntoon

Eläkkeiden alentaminen tuhoisaa taloudelle

Lukijan kuvatSateenkaari Keuruulla. Kuva: Jorma Soininen

Vähän käytetty. Kuva: Olli Oksanen

Punarinta. Kuva: Gary Littler

Lyhyet

Lyhyet

Suomen kielen opiskelua innolla

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.