Vapaan maan tarina

Elämän ehtoopuolella on joskus hyvä palata ajatuksissa menneeseen, kuitenkaan unohtamatta nykyisyyttä.

Tulee mieleen sota-ajat, ja sen jälkeiset vaikeat, ajat kaikkine puutteineen ja murheineen. Maassamme oli kaikesta pula, vaikka taskut oli pullollaan inflaation nakertamia seteleitä. Ei niillä ollut mitään ostoarvoa, mutta eipä ollut mitään ostettavaakaan.

Kotirintaman vanhat miehet, naiset, sotalesket lapsineen pitivät elämää yllä. Kunnes sodasta palanneiden miesten kanssa alkoivat maatamme rakentamaan käsipelin lähes tyhjästä. Kuutena päivänä viikossa töitä tehtiin rakennuksilla, tehtaissa, pelloilla ja metsissä. Yrityksiä alkoi nousta vauhdilla. Tyhjät navetat ja tallit muuttuivat konepajoiksi ja korjaamoiksi.

Työtä oli kaikille. Suomi alkoi vaurastua. Puhuttiin elintason noususta. Naapuriapu talkoineen oli yleistä, oltiin tyytyväisiä ja iloisia uusiin saavutettuihin tuloksiin.

Nykyisin koneet ja laitteet korvaavat raskaimmat työt, kuin myös tietokoneet, laskelmat, kirjaukset, suunnittelu ym. Näiden seurauksena ei töitä ole kuin hyvin koulutetuille jos niillekään. Kaikki tuntuu olevan jo valmiiksi tehty. Vapaa-aikaa on harrastaa mitä erilaisimpia ja kalliita harrastuksia.

Rahaa näyttää riittävän niin tarpeellisten kuin tarpeettomienkin laitteiden hankintaan. Saa mennä minne vaan ja matkustella mihin vaan. Vain taivas on rajana.

Mutta mihin katosi elämän onnellisuus? Tyytymättömyys, ahneus ja kateus on tullut tilalle. Kaiken tämän hyvän mukana elämän laatu on laskenut.

Läppäri on lähin omainen, saa kuulla ja nähdä mitä vain, ja jos television viettelevä viihde ei riitä, niin kyllä netti pitää huolen jatko-opetuksesta.

Kaikesta menosta huolimatta meidän tulisi muistaa sotiemme veteraaneja, rintamalottia, sotaleskiä ja -orpoja, jotka raskaalla raadannallaan ja uskossa tulevaisuuteen rakensivat maatamme. Heitä olisi tullut kutsua arvovieraiksi Linnan juhliin itsenäisyytemme 100-vuotisuuden kunniaksi runsain joukoin, mikäli heidän kuntonsa sen sallii.

Itse olen 11-lapsisen perheen jäljellä oleva nuorin, 85-vuotias. Neljä veljeäni oli viime sodissa puolustamassa maatamme. Vanhin veteraaniveli palasi, toiset kolme eivät koskaan. Liityin jo poikasena Sortavalan sotilaspoikajärjestöön, koska silloinen isänmaallinen henki innosti mukaan. Idän uhka oli jatkuvasti yllä. Sen seurauksena saatiin sitten tehdä kaksi evakkoreissua.

Nyt asumme vapaana omissa turvallisissa oloissa, mitä tulisi arvostaa. Tänään olen Luojalle kiitollinen pitkästä elämästä.

Toivonkin siis kaikille sodassa olleille läheisineen siunausta ja jaksamista jäljellä olevaan elämään, ehkä myös pääsyä Linnan juhliin.

Tuomo Tiittanen

Saarijärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.