Varattomat vanhukset tämän päivän proletariaattia

Kun lukee uutisia vanhusten hoivasta sosiaalialan laitoksissa, tulee mieleen politiikan teoreetikko Hannah Arendt. Hänen esittämänsä käsite pahuuden arkipäiväistymien sopii kuvaamaan elämää suomalaisissa vanhusten hoivalaitoksissa. Ei tämä kuvaa kaikkia laitoksia, mutta riittävän monia värjätäkseen koko toimialaa.

Vanhusten laitoshoivassa nämä ongelmat, joita voidaan kuvata ihmisten heitteille jättämiseksi, ovat tulleet esille liian usein viimeisten 20 vuoden aikana. Ajattelen niin, että pahuuden arkipäiväistyminen koskee laitosten omistajia, laitosten johtajia, laitosten henkilökuntaa sekä valtion ja kuntien viranomaisia ja poliitikkoja.

Tämä koskee meitä kaikkia; emme välitä. Voiko tällaista kansaa kutsua sivistyneeksi? Tällaisista toimista vastuussa olevat johtajat, viranomaiset ja poliitikot eivät ole perustaneet päätöksiään eettiseen harkintaan, ei empatiaan, eikä tutkittuun tietoon.

Olemme kansalaisina hyväksyneet, että vanhuksista ei tarvitse välittää; he poistuvat kuitenkin pian täältä iäisyyteen. Vanhuksia kyllä arvostetaan juhlapuheissa ja heitä kiitetään maamme itsenäisyyden puolustamisesta ja hyvinvointivaltion rakentamisesta.

Juhlapuheet kuitenkin näkyvät vanhuksien elämän arvokkuudessa hyvin vähän. Ehkä puhuminen ei maksa.

Toivottavasti olen väärässä, mutta todennäköisesti en ole. Ja jos olen oikeassa, emme selviä pelkällä puheella valvonnan parantamisesta.

En toki valvontaa väheksy; Leninkin aikanaan totesi, että ”luottamus hyvä, valvonta paras”. Mutta ajattelen, että tarvitsemme perusteellisen arvokasvatuksen; meidän on opittava nostamaan ihmisen arvo rahan arvon yläpuolelle. Edes hiukan.

Yksityisesti tuotetun sosiaali- ja terveyspalvelun valvonnan sanotaan järjestetyn pääasiassa yrityksen ”omavalvonnan” pohjalle. Yrityksellä pitää olla valvontasuunnitelma, jossa ovat esillä toiminnan tavoitteet ja toiminta. Kunta ja aluehallintovirasto valvovat, että valvontasuunnitelmaa noudatetaan.

Tähän asti kaikki hyvin, mutta tästä eteenpäin ei ole. Aluehallintoviraston tarkastajien määrä on riittämätön. Kunnilla valvovaa henkilökuntaa on vähän tai ei ollenkaan.

Käytännössä valvonta on hoivalaitosten hoitajilla. Mutta eihän tässä ole järkeä. Eivät hoivalaitoksen työntekijät saa palkkaa siitä, että he valvovat laitoksen toimintaa ja tekevät sopimusrikkeistä ilmoituksia.

On toki arvostettavaa ja hyvää toimintaa, jos hoitajat sopimusrikkomuksista ilmoittavat. Mutta eihän hyvinvointivaltiossa voida näin toimia.

Mahdollisesti tulevan sote-uudistuksen jälkeen toiminnan valvonta tulee olemaan nykyistä työläämpää, koska yksityisten laitosten määrä moninkertaistuu, ja mukaan tulee nykyistä monipuolisemmin toimivia laitoksia ja avohoidon yksiköitä.

Alan valvojilta vaaditaan hyvää perehtyneisyyttä alaan ja hankintasopimusten sisältöihin. Valvonta maksaa maltaita.

Valvonta on tärkeää. Mutta vanhusten hoivan resurssit tulee saada kuntoon. Puhutaan hoitajien minimimäärästä hoidettavaa vanhusta kohti.

Hoivan tasoa ei saada ilman lisärahaa nykyisestä nousemaan, oli sitten tuottajana yksityinen tai julkinen.

Naapurimme Ruotsi, Norja ja Tanska sijoittavat vanhusten huoltoon suhteessa kansantuloon lähes kaksinkertaisen määrän.

Hannu Priha

Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kiitos Palokan terveyskeskukselle

Vanhan Kirjan Talvi on nimenä vakiintunut

Jyväskylään mahtuisi uusi kirjallisuustapahtuma

Suomi ei tarvitse mitään hyökkäys- aseita

Lyhyet

Lyhyet

EK purkaa peruskoulua

Epäasiallista painostamista

Lyhyet

Jyväskylän alihinnoittelu kurittaa pieniä palveluntuottajia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.