Veikkaus viimein havainnut ongelmat

Suomessa on vuosien ajan kuplinut keskustelu valtiollisen rahapelimonopolin kaksinaismoralismista. Toisaalta uhkapeliyhtiö Veikkaus tulouttaa yhteiskunnalle veikkausvoittovaroja yhteiseen hyvään: kulttuuriin, liikuntaan, tieteeseen ja taiteeseen.

Toisaalta Veikkaus on pyrkinyt tekemään vuosi toisensa jälkeen yhä kovempaa tulosta. Tämän tuloksen taustalla on kymmenien tuhansien suomalaisten rahapeliongelmat ja läheisten kärsimys.

Veikkaus on toiminut tavalla, jonka poliitikot ovat hyväksyneet – laajalla konsensuksella. Tästä myös poliitikkojen tulisi kantaa vastuuta. Valtiollista rahapelimonopolia kun on puolustettu nimenomaan vastuullisuudella ja peliongelmien ennaltaehkäisyllä.

 

Olen tyytyväinen, että Veikkaus on herännyt markkinointinsa ongelmallisuuteen ja lopettanut kyseenalaisen mainonnan esittämisen. Suunta on oikea.

On paikallaan keskustella Veikkauksen toiminnasta laajemminkin.

Rahapeliautomaatit ovat kaikkein addiktoivimpia, eikä niihin voi olla törmäämättä arjessa. Kaupat ja kioskit ovat täynnä pelikoneita.

Pelikoneiden haitoista on puhuttu vuosikausia, mutta isossa kuvassa muutoksia vastuullisempaan suuntaan on tapahtunut vain vähän. Sähköistä tunnistautumista saadaan vielä odottaa. Pelikoneiden aiheuttamat inhimilliset ongelmat ovat valtava kansallinen tragedia.

 

Mielestäni pelikoneiden sijoittelua tulisi vähentää roimasti. Kasinoiden tai pelisalien kaltaiset valvotut paikat ovat haittojen ehkäisyn kannalta huomattavasti nykytilannetta vastuullisempi ratkaisu.

Toivon, että asiasta tehty kansalaisaloite menestyisi ja tulisi eduskuntaan käsittelyyn.

Tulevaisuudessa on myös tärkeää keskustella uhkapelaamisen järkevöittämisestä laajemminkin. Tarvitsemme kokonaisvaltaisen ja riippumattoman selvityksen Veikkauksen toiminnasta ja asemasta.

 

Joonas Könttä, kansanedustaja (kesk.)
Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Puun käyttö turvaa metsien hiilensidonnan

Tarvitsemme nopeat yhteydet

Lyhyet

Hoitajamitoitus-vääristelyä

Lyseo käräjäoikeuden kodiksi

Suomessa on hyviä ja huonoja maahanmuuttajia

Lyhyet

Lyhyet

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.