Venäjällä vietetään lasten terveyspäivää

Olimme viime perjantaina, lukuvuoden viimeisenä koulupäivänä Venäjällä. Päivä oli julistettu kansalliseksi lasten terveyspäiväksi.

Kaupoista eikä ravintoloista myyty alkoholia. Tuntui sykähdyttävältä ja vastuulliselta lastensuojelulta. Venäjällä vietettiin perheen yhteistä päivää, jolloin lapsi on lukuvuoden viimeisenä koulupäivänä keskiössä. Tarkoitus oli varmaankin myös rajoittaa koulunuorison holtitonta viinan kanssa juhlimista ja siten keventää poliisin ja puhtaanapitolaitoksen työtä.

Tässä kelpo vihje EU:n ja Suomen sosiaali-, terveys-, koulu- ja järjestysviranomaisille. Samanlainen lasten terveyspäivä olisi varmaan mahdollinen Suomessakin, mutta ei viinan myyntikielto.

Globaalissa maailmassa lapsi ei voi kuitenkaan ohittaa aikuisen, kaupan eikä turismin etua. Jokainen Suomen viranomainen löytää oman direktiivinsä, joka ei mahdollista viinan myyntikieltoa, sekä seikan, joka haittaa kilpailua. Ja sitten vielä pitäisi ratkaista työehtokiista, olisiko lasten terveyspäivä Alkon työntekijöille palkallinen vai palkaton vapaapäivä.

Venäjällä kaikki tuntui liian ylevältä ja jalomieliseltä ollakseen totta. Viinaa ei myyty julkisesti hyllyiltä vaan tiskin alta, niin kuin meillä tupakkaa. Viimeinen koulupäivä, lasten terveyspäivä, oli samalla tuottoisa päivä viinatrokareille.

Pekka Lindholm

Perho

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kohtuuden pitää riittää – työelämässäkin

Lyhyet

Jyväsjärvi ja Rantaraitti ovat Jyväskylän keuhkot

Kulmuni on paras johtaja keskustalle

Lyhyet

Äänestäjien tahdosta viis

Tourujoen luontopolku ei ole mikään jätepiste

Lyhyet

Ydinvoima turvallista

Veronmaksajana saa ihmetellä Uuraisten valokuitupäätöksiä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.