Vesterinen itse ansaitsee kiitokset

Lukiessani 28.4. kertomusta lehden vaiheista täytyy kiittää Keskisuomalaisen hallituksen jättävää puheenjohtaja Antero Vesteristä.

Hän on arvostanut paikallisuutta ja pitänyt omistuksen ja toimituksen Jyväskylässä. Se selvästi näkyy lehdessä ja on lehden vahvuus.

Vesterinen jakaa kiitosta lehden johdolle ja henkilökunnalle, mikä onkin ansaittua.

Kuitenkin hallituksen puheenjohtajana hän on ollut viime kädessä se henkilö, joka on linjannut toimintaa ja ainakin tärkeimpien johtajien valintaa.

Onnistumisessa siis Vesterisellä itsellään on ollut suuri rooli ja kiitokset hänelle ovat enemmän kuin ansaitut.

Tavallisena lukijana, jolla ei ole mitään kytköksiä lehteen, olen ylpeä paikallisesta lehdestä ja sen laadusta. Moni jättää lehden tilaamisen, koska varsinkin uutiset maailmalta tulevat nopeammin muutenkin.

Mutta paikalliset asiat, asioiden tulkinnat, taustat ja pohdinnat ovat niitä, joita muuten ei saa. Ilman lehteä Jyväskylä ei olisi se kaupunki, joka se nykyisin on.

Sanomalehti on lisäksi vallan (viranomaiset ja poliitikot) vahtikoira. Tätä merkitystä ei edes huomaa, ellei näe sen toimimattomuuden tuloksia.

Esimerkiksi Kouvolan kaupungin ja sen kehityksen suurimmaksi ongelmaksi voisi nimetä sanomalehden. Keskisuomalaisen tasoinen objektiivinen, analysoiva ja muun muassa poliittisia taustoja ymmärtävä uutisointi on siellä varsin vaillinaista ja vinoutunutta.

Vesterinen oli aiheellisesti huolissaan valemedioista ja kaipasi faktantarkastajia.

Tähän työhön ei lehti yksin pysty, vaan esimerkiksi yliopistoista ja vapaaehtoisista pitäisi saada lisäresursseja.

Valtiovallan herääminen asiaan olisi ehdottoman tärkeää, mitä ei valitettavasti tapahtune. Suomi putosi jopa lehdistövapauden kärkipaikalta pääministeri Juha Sipilän toiminnan ja Yle-kohun myötä.

Vesterinen on varsin oikeassa siinä, että lehden sisältö ratkaisee, ei tekniikka. Sisältöön tarvitaan henkilökuntaa ja sen maksajina tilaajia ja mainostajia.

Ilmaisia lounaita ei ole, hyvästä pitää maksaa. Menestystä sanomalehti Keskisuomalaiselle myös jatkossa!

Päivi Korpivaara

Jyväskylä

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Kiitos Palokan terveyskeskukselle

Vanhan Kirjan Talvi on nimenä vakiintunut

Jyväskylään mahtuisi uusi kirjallisuustapahtuma

Suomi ei tarvitse mitään hyökkäys- aseita

Lyhyet

Lyhyet

EK purkaa peruskoulua

Epäasiallista painostamista

Lyhyet

Jyväskylän alihinnoittelu kurittaa pieniä palveluntuottajia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.