Vielä kokous- palkkiokin

Osallistuin pienosakkaana Keskisuomalaisen yhtiökokoukseen. Kokous sujui suunnilleen käsikirjoituksen mukaan. Useana vuonna on eräs osallistuja tehnyt esityksen, ettei yhtiön palkatulle toimitusjohtajalle maksettaisi hallituksen kokouksista vuosi- eikä kokouspalkkiota. Nyt esitys meni äänestykseen asti häviten selvin numeroin. Yleensä pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat eivät saa hallituksen kokouksista erillistä palkkiota. Keskisuomalaisen toimitusjohtaja on tehnyt hyvää työtä ja on palkkansa ansainnut, mutta sen luulisi riittävän hänelle ilman kokouspalkkioita.

Ajattelen usein niitä ahkeria Keskisuomalaisen pienipalkkaisia työntekijöitä, jotka takaavat sen, että lehteni on aamuvarhaisella postilaatikossa. Heidän palkkansa ei saata yltää toimitusjohtajan kokouspalkkioihin. Jospa toimitusjohtaja jakaisi oman kokouspalkkionsa muutamalle arvotulle bonuspalkkiona? Se ehkä olisi lehtiyhtiön imagokampanjassa merkittävä kannanotto ja muuttaisi muutaman lehdenjakajan elämää enemmän kuin toimitusjohtajan?

Heikki Linnakylä

pienosakas

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Lyseo käräjäoikeuden kodiksi

Hoitajamitoitus-vääristelyä

Suomessa on hyviä ja huonoja maahanmuuttajia

Lyhyet

Lyhyet

Keski-Suomen kuntien talous on saatava kuntoon

Eläkkeiden alentaminen tuhoisaa taloudelle

Syyskuun kielo. Kuva: Matti Hyvärinen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.