Viimeinen tilaisuus perustulolle?

On hienoa, että hallitusneuvotteluihin kutsuttiin kaikki perustulomyönteiset puolueet: vasemmistoliitto, vihreät ja keskusta. Perustulokokeilukin on vielä tuoreessa muistissa, ja viimeisiä tuloksia odotellaan. Kapeaksi jääneen kokeilun tulokset olivat alustavien tietojen perusteella ihan hyviä: perustulon saajat kokivat toimeentulonsa paremmaksi ja tunsivat stressiä vähemmän kuin vertailuryhmään kuuluneet.

Mistä rahat? Perustulokokeilussa ei otettu huomioon verotusta, mutta oikeassa tilanteessa se tietysti otetaan. 1.1.2019 otettiin käyttöön tulorekisteri ja siirryimme lähemmäksi reaaliaikaista tuloverotusta. Tämän luulisi helpottavan myös perustuloon liittyvää verotusta. Kaikki ainekset alkavat siis olla kasassa.

Tulevaan hallitusohjelmaan tulisi kirjata vihreiden ja vasemmistoliiton ehdottamaa perustuloa muistuttava hanke. Nyt voi nimittäin olla viimeinen mahdollisuus pitkään aikaan ottaa perustulo käyttöön. Ehkä seuraava hallitus onkin perustulovastainen. Neljän vuoden kuluttua perustulokokeilukin on useimmilta jo päässyt unohtumaan.

 

Yksi mahdollisuus olisi maksaa perustulo jonkinlaisena paikallisvaluuttana, jolloin raha jäisi todennäköisemmin voimistamaan paikallista taloutta! Euro ei olisi esteenä, koska Suomessa on jo parillakin paikkakunnalla käytössä oma paikallisvaluuttansa.

Toinen mahdollisuus olisi maksaa perustuloa pieninä noin 25 euron erinä kuukauden jokaisena päivänä. Tämä varmistaisi sen, että kukaan ei joutuisi olemaan yli 24 tuntia rahatta.

Suomi voisi olla ensimmäinen maa, jossa perustulo on oikeasti käytössä. Tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnissa tarvitaan perustuloa. Tämä on selvää. On meidän kaikkien vastuullamme päättää, onko Suomi jatkossa hyvinvointiyhteiskunta. Pyydetään kansanedustajia vaatimaan perustulon kirjaamista hallitusohjelmaan.

Henri Heinonen

tohtorikoulutettava

Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Keski-Suomen kuntien talous on saatava kuntoon

Eläkkeiden alentaminen tuhoisaa taloudelle

Lukijan kuvatSateenkaari Keuruulla. Kuva: Jorma Soininen

Vähän käytetty. Kuva: Olli Oksanen

Punarinta. Kuva: Gary Littler

Lyhyet

Lyhyet

Suomen kielen opiskelua innolla

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.