Viitasaaren surmanloukku

Hännilänsalmen uusi silta Viitasaarella on parhaillaan työn alla. Mainio juttu, että vuonna 1962 valmistunut silta korvataan vihdoinkin uudella.

Siltavanhus on auttamattomasti nykyiselle liikennemäärälle vaarallisen heikkokuntoinen.

Yksi asia nyt kuitenkin kummastuttaa: miksi hankkeesta on jätetty pois eritasoliittymän rakentaminen samanaikaisesti Vaasaan johtavasta Sinisen tien risteyksestä vaikka suunnitelmat sen toteuttamisesta on tehty ja alikulkua palvelevien liittymäkaistojen rakenteetkin tehdään valmiiksi.

Valtakunnallinen tavoite lienee liikenneturvallisuuden lisääminen. Nyt on käymässä Hännilänsalmella päinvastoin. Uusi siltakansi tulee noin kahdeksan metriä nykyisen Sinisen tien risteyksen tasoa korkeammalle.

Voi vain arvailla, miten lännestä tulevan etenkin raskaan liikenteen on vaikea sopeutua vilkkaan 4-tien rytmiin. Pohjoiseen käännyttäessä vastassa on uusi ylämäki sillalle. Lisäksi on varottava sillalta etelänpuolen vastamäkeen vauhtia ottavaa liikennettä.

Asia oli esillä liikenneministeri Anu Vehviläisen vierailulla Viitasaarella. Tielaitoksen edustaja Keralampi totesi, että määrärahaa eritasoliittymän samanaikaiselle toteuttamiselle ei ole myönnetty.

Käyköhän tässä samoin kuin Hirvaskankaalla? Siellä uudet risteysjärjestelyt eivät toimi alkuunkaan ja liikenne ruuhkautuu.

Kalliisti tehty joudutaan nyt purkamaan. Sielläkin eritasoliittymän rakentaminen heti kerralla olisi tullut veronmaksajille edullisemmaksi.

Arvoisat keskisuomalaiset ministerit ja kansanedustajat! Huolehtikaa siitä, että valtakunnallisesti merkittävät hankkeet saavat ajoissa riittävän rahoituksen.

RISTO KOLARI Viitasaari

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Hoitaja- mitoitus- vääristelyä

Suomessa on hyviä ja huonoja maahanmuuttajia

Lyhyet

Lyseo käräjäoikeuden kodiksi

Lyhyet

Lyhyet

Lyhyet

Keski-Suomen kuntien talous on saatava kuntoon

Eläkkeiden alentaminen tuhoisaa taloudelle

Syyskuun kielo. Kuva: Matti Hyvärinen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.