Virheellinen käsitys EU:n direktiiveistä

Rauno Ahola kirjoitti (Keskisuomalainen 5.5.) monesta näkökulmasta Suomen ja EU:n suhteesta. En ota kantaa kirjoitukseen muuten, mutta haluan oikaista siinä olleen väärän tiedon. Se on väärä, vaikka perustuukin varsin yleiseen harhaluuloon.

Ahola kirjoitti: “Suomessahan otetaan käyttöön ensimmäisten joukossa kaikki EU:lta tulevat direktiivit...” Myöhemmin hän toistaa vielä ajatuksensa vertailussa muihin maihin: “...ja niissä Suomeen verrattuna on paljon toivomisen varaa EU-direktiivien seurannassa.” Tämä tieto ei pidä paikkaansa.

On monia esimerkkejä siitä, että Suomi ei ole näin suinkaan menetellyt.

Otan esiin vain yhden tapauksen: pienruuantuottajien asemaa helpottavan direktiivin. Maatalousministeriö alkoi laatia sen mukaista lainsäädäntöä vasta, kun EU:n edustaja oli tullut erikseen Suomeen asiaa peräämään.

Siinä vaiheessa lainsäädäntö oli ollut jo kauan voimassa monissa maissa esim. Ranskassa. Ruotsissa oltiin siirrytty jo hyvässä menossa olleiden tuottajayritysten tarkastusvaiheeseen.

Siellä oli siis jo ehditty direktiivin mukaisen lainsäädännön mukaisesti perustaa yritykset, aloittaa toiminta ja tehdä siitä ilmoitus viranomaisille. Suomessa ei oltu edes aloitettu lainvalmistelua.

Tapio Lampinen

dosentti

Jyväskylä, Vaajakoski

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Avoin kirjeeni kansanedustajille

Kansallisarkisto, sotiemme historian tutkimus ja SS-olettamukset

Lyhyet

Lyhyet

Metsiä älköön hävitettäkö

Miksi päättäjiä ei kiinnosta tieteellinen tieto metsistä?

Raskaussyrjintää on kunnissa yhä aivan liikaa

Pyöriä nuorille vai kuljetusapua vanhuksille?

Akkujen metallit kaupan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.