Yhdenvertaisuus on jokaisen ihmisoikeus

Yhdenvertaisuudesta puhutaan Suomessa nyt enemmän kuin koskaan aiemmin: sen huomioiminen on asia, jota ei voi sivuuttaa missään toiminnassa.

Samaan aikaan kun yhdenvertaisuutta edistäviä lakeja säädetään uudelleen, ahdasmielinen somehuutelu ja vihapuheen määrä ovat räjähtäneet käsiin. Yliopiston alaisuudessa toimivien järjestöjen yhdenvertaisuustyötä vesittää yliopistoa edustavalta taholta tuleva, ihmisoikeuksia loukkaava kirjoittelu.

 

Yhdenvertaisuus merkitsee ihmisten tasa-arvoista asemaa yksilöllisistä tekijöistä riippumatta – moninaisuutemme on luonnollista ja kiistatonta.

Se ei ole rasite tai uhka, vaan tosiasia, johon ei kysellä kenenkään lupaa. Sen tunnustaminen on yksi yhdenvertaisuuden peruspilareista.

Ihmisten moninaisuus ei häviä minnekään maakuntalehdissä ilmestyvillä kirjoituksilla tai ahdasmielisillä säännöillä.

 

Mielipidekirjoituksessaan (KSML 5.8.) Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka maalailee kauhukuvia translain väärinkäytöstä ihmisoikeuksien kustannuksella.

Kirjoituksessaan ”Rinteen hallituksen utopiamaailma” Puolimatka vastustaa translain muutosta vedoten siihen, että “seksuaaliset saalistajat” käyttäisivät tilannetta hyväkseen ja vaihtaisivat sukupuoltaan päästäkseen vastakkaiselle sukupuolelle tarkoitettuihin tiloihin.

Hän esittelee kirjoituksessaan todellisena uhkana sen, että seksuaalirikolliset pääsisivät naisten turvakoteihin etsimään uhreja “jo valmiiksi traumatisoituneiden naisten parista”.

Tuntuu täysin absurdilta, että Puolimatka on valmis kieltämään ihmisiltä heidän perusoikeutensa sillä varjolla, että joku vaihtaisi sukupuoltaan päästäkseen tirkistelemään naisia uimahallin saunaan.

Kasvatustieteen professorin luulisi tietävän, että seksuaalisen ahdistelun kitkemiseen on todellisiakin keinoja, kuten seksuaalikasvatus.

Jokaisella opiskelijalla ja opettajalla on oikeus turvalliseen ja hyväksyvään ympäristöön.

Yliopiston tulee katto-organisaationa toimia malliesimerkkinä yhdenvertaisuuden vaalimisessa ja puuttua näkyvästi sen alla toimivien henkilöiden tai tahojen toimintaan, jotka eivät tätä arvoa kunnioita, tai jopa toistuvasti hyökkäävät sitä vastaan julkisella kirjoittelulla.

Tässä tapauksessa professori ei voi irrottaa julkisesti lausuttuja ajatuksia opetustyöstään. Puolimatkan kirjoittelu luo turvattomuutta niille, joita kohtaan hänen tekstinsä hyökkäävät ja loukkaa opiskelijoita, joita hän opettaa.

Elma Hyöky
pj., Varkaat ry

Aino Ylipiessa
pj., Pedago ry

Jyväskylän yliopisto

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Lyhyet

Lyseo käräjäoikeuden kodiksi

Hoitajamitoitus-vääristelyä

Suomessa on hyviä ja huonoja maahanmuuttajia

Lyhyet

Lyhyet

Keski-Suomen kuntien talous on saatava kuntoon

Eläkkeiden alentaminen tuhoisaa taloudelle

Syyskuun kielo. Kuva: Matti Hyvärinen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.