Yksikköjako uusiksi

Kun sivukylien kouluja lopetettiin säästöjä laskettaessa, pääpaino laitettiin aleneviin kuljetuskustannuksiin. Kahden opettajan palkka nähtiin taas rasitteena. Kuljetuskustannuksissa laskettiin vain yksityisautoilijoille menevät maksut. Kokonaan huomiotta jäi, että kunta ajaa lähes ilmaiseksi yksityisteillä, joiden kunnosta vastaavat tien tuntumassa asuvat harvat tieosakkaat.

Mikä sitten on yhteiskunnan maksama tuki yksityistien käytöstä? Otan esimerkin keskisuuresta kunnasta, jossa on paljon yksityisteitä. Taloussuunnitelmassa vuosille 2009-2012 lähinnä siltojen peruskorjauksiin varattu määräraha on pienempi kuin taajaman leikkikenttiin ja uimarantoihin varattu summa.

On väärin, että maaseudun vähäväkiset asukkaat joutuvat maksamaan kunnan koulukuljetuksista. Mielestäni nämä kulut kuuluvat yhteiskunnalle. Jos kyläkoulut olisivat saaneet jatkaa, lyhyet koulumatkat olisi voitu ajaa henkilöautoilla, jotka eivät riko tietä niin kuin linja-autot ja bussit.

Yksityisteillä pitäisi suorittaa uusi oikeudenmukainen yksikköjako. Kunnan osuuden yksiköistä tulisi olla 50 prosenttia tai yli. Lisäksi kunnilla tulisi olla lähtövalmius tuoda murskekuorma heti paikkoihin, joista ei pääse yli. Yksi kuorma tavallisesti riittää parinkymmenen metrin matkalle. Paikallisten asukkaitten henkilöautolla ajo ei riko tietä, ei myöskään maatalousajo. Traktoreissa on leveät paripyörät, jotka eivät juurikaan uppoa.

Viime syksy oli tavallista märempi. Pohjavesi nousi monin paikoin tienpinnan tasolle. Yksityistiet, joita ei ole tehty pohjustalla, menevät helposti rapakolle. Jo pienen matkan korjaus tulee kalliiksi.

Läpeensä kastunut tie voi routaantua parinkin metrin syvyydeltä. Riippuu vähän keväästä mutta kelirikosta voi tulla paha. On syytä varautua suurempiin määrärahoihin. Kaikkien kulku voi loppua.

PAULI PIHLAJAMIES Keuruu

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Mielipidekirjoitus

Lyhyet

Punamultabudjetti kasvattaa ostovoimaa

Vastuu ja politiikka

Todistusvalinta ei vanhoja ylioppilaita muistele

Halpatyö kelpaa – ja silti sitä voi surutta moittia

Muutetaan maailmaa!

Lyhyet

Lyhyet

Uusi sairaala Nova raiteilleen

Ilmastonmuutos saadaan vielä kuriin yhteisvoimin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.